AfterDawn logo

Toimi näin, kun Koronavilkkuun tulee ilmoitus (helmikuu 2021)

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Koronavilkun suositukset ovat muuttumassa radikaalisti. Jatkossa pelkkä altistumisen tietäminen ei riitä, vaan altistusilmoituksen saaneen pitää jäädä välittömästi karanteeniin ja hankkiutua testattavaksi.

Ohjeistus on THL:n uusi suositus sairaanhoitopiireille, joka tulee Ylen mukaan voimaan maaliskuun alkupuolella. Osa sairaanhoitopiirejä on kuitenkin päättänyt ottaa uuden ohjeistuksen käyttöön välittömästi.

Karanteeniohjeistus on voimassa siksi, että testikään ei välttämättä havaitse tuoretta tartuntaa. Eli vaikka olisi aivan hiljattain saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä, voi tartunnan olla saanut jo sen jälkeen. Siksi Koronavilkun piipatessa pitää jäädä karanteeniin ja testauttaa itsensä uudestaan.

Kuten tähänkin asti Suomessa, karanteeni on omaehtoinen. Koronavilkku ei kerro ajankohtaa siitä, milloin altistuminen on tapahtunut - tämä on tietoisesti valittu linja Suomessa, sillä näin vältytään mahdollisilta tietosuojaongelmilta.


Osa sairaanhoitopiireistä pelkää, että uusi ohjeistus aiheuttaa testausryntäyksen ja ruuhkaa testeihin. Lisäksi Ylen uutisen mukaan sairaanhoitopiirit ihmettelevät myös THL:n linjausta siitä, että samat ohjeet koskevat myös jo rokotettuja kansalaisia.

Muistathan myös tarkistaa, että Koronavilkku toimii puhelimessasi oikein.

1 KOMMENTTI

pkaksp1/1

THL ei luota koronavilkkuun eikä vissiin edes rokotuksiin kun antavat noita höpöhöpösuosituksia. Ei tulis mieleenkään jäädä mihinkään karanteeniin jos ei joku korvaa palkan menetystä täysimääräisenä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT