AfterDawn logo

Jeff Bezos ensimmäinen ihminen, jolla on yli 200 miljardin dollarin omaisuus

AfterDawn AfterDawn

Me vanhemmat nörtit muistamme ajan, kun vuosikaudet pystyi luottamaan siihen, että Microsoftin perustaja Bill Gates on maailman rikkain ihminen, vuodesta toiseen. Mutta maailma on muuttunut.

Amazonin perustaja Jeff Bezos on ohittanut Bill Gatesin maailman rikkaimpien ihmisten listalla - ja ero alkaa olemaan sellainen, että muutos voi olla kohtuullisen pysyvä. Bill Gates on edelleen maailman toiseksi rikkain ihminen ja hänen omaisuutensa arvoksi arvioidaan noin 116 miljardia dollaria (noin 97,6 miljardia euroa).

Bezos on sen sijaan aivan omassa luokassaan. Hänen omaisuutensa arvo nytkähti pelkästään eilen ylöspäin yli neljällä miljardilla eurolla ja tämän hetken arvio Bezosin omaisuudesta on huikeat 204,6 miljardia dollaria (noin 172 miljardia euroa).

Bezosin omaisuuden arvo on niin käsittämättömän suuri, että sillä saisi ostettua lähes kaikki Helsingin pörssissä listatut yhtiöt. Koko Helsingin pörssin, kaikkien listattujen yhtiöiden yhteenlaskettu arvo oli vuoden 2019 lopulla noin 262 miljardia euroa.


Bezos olisi tätäkin rikkaampi, mutta hänen avioeronsa vuonna 2019 tarkoitti sitä, että hänen Amazonin omistusosuudestaan siirtyi neljännes hänen ex-vaimolleen. Ja nyt hänen ex-vaimonsa, MacKenzie Scott, on tuon eropaketin ansiosta maailman 14. rikkain ihminen - ja maailman toiseksi rikkain nainen.

Teknologiayhtiöiden markkina-arvo on luonut muitakin huikeita rikkauksia viime aikoina: Facebookin perustajan, Mark Zuckerbergin omaisuuden arvo ylitti sekin tällä viikolla ensimmäistä kertaa sadan miljoonan dollarin rajan, kun Facebookin markkina-arvo hyppäsi pörssissä yli 3 miljardilla dollarilla ylöspäin.

Luonnollisestikin kaikki nämä omaisuudet ovat sinänsä paperirahaa. Jos Bezos päättäisi yhtäkkiä myydä kaikki Amazonin osakkeensa ja muuttaa näin ollen osakkeensa "oikeaksi rahaksi", yhtiön pörssikurssi todennäköisesti romahtaisi, kun tilanne tulkittaisiin todennäköisesti niin, että yhtiön perustaja ei usko enää perustamaansa yhtiöön (ja samalla hänen visionsa lähtisi yhtiön ruorista pois).

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT