Spotifylla 300 miljoonaa käyttäjää – kasvua liki kolmannes, tulos silti pakkasella

Spotifylla 300 miljoonaa käyttäjää – kasvua liki kolmannes, tulos silti pakkasella
Maailman suurin musiikin suoratoistopalvelu Spotify on julkaissut toisen vuosineljänneksen raportin. Raportista paljastuu talouslukujen lisäksi myös käyttäjämääriä.

Vuoden takaiseen verrattuna yhtiö on onnistunut kasvattamaan käyttäjien määrää 29 prosenttia ja kasvattanut kokonaismäärän jo 299 miljoonaan käyttäjään. Vauhti on hieman hidastunut viime neljänneksen aikana, jossa kasvua oli 5 prosenttia.



Käyttäjistä Premium-tilaajia eli maksullisia käyttäjiä on nyt 138 miljoonaa eli 27 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten (108 miljoonaa). Vaikka viime neljänneksessä kasvu on vuoden keskimääräistä kasvua hitaampaa niin kasvu on osunut hieman enemmän maksaviin asiakkasiin.

Vaikka Spotify jatkaa kasvu-uralla, niin talouslukemat eivät ole yhtä mairittelevia. Spotifyllä on ollut ongelmia saada toimintaa voitolliseksi ja nyt liiketappio kasvoi peräti 167 miljoonaan euroon, kun aiemmin se on ollut vain muutamia miljoonia.



Neljännesraportin yhteydessä Spotifyn osake lähti myös laskuun ja on tasaantunut hieman noin kolme prosenttia pakkaselle.

Spotifyn pahin kilpailija Apple ei ole kertonut pitkään aikaan Apple Musicin käyttäjämääristä. Sen kasvu on kuitenkin ollut alun jälkeen hitaampaa kuin Spotifyllä. Jos Apple Musicin kasvu on jatkunut noin kolmanneksen vuositahtia, on sillä tällä hetkellä noin 80 miljoonaa tilaajaa.

Lue myös:



Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 29. heinäkuuta, 2020 19:45
Tägit
Apple Music Spotify
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud