AfterDawn logo

Samsungin kääntyvä The Sero -televisio saapuu Suomeen - katso sisältöä vaaka- tai pystytilassa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Samsungin alkuvuodesta esittelemä The Sero -televisio saapuu Pohjoismaiden markkinoille. Television erikoisuus löytyy ruudusta, joka kääntyy vaaka- ja pystytilaan.

The Sero on tarkoitettu sellaisille, jotka haluavat katsoa puhelimen sisältöä isommalta ruudulta. Puhelimen sisällön saa helposti peilattua televisioon napauttamalla laitteita toisiaan vasten, ja televisiota voi myös ohjata langattomasti puhelimella. Käyttäjä voi itse halutessaan kääntää ruudun taas vaaka-asentoon, jonka lisäksi televisio tunnistaa, kun puhelin käännetään pystyasennosta vaaka-asentoon.

Pystyasennossa television avulla voi selata vaikkapa Instagramia tai TikTok-videoita.

"The Sero on erinomainen esimerkki televisiosta, joka vastaa modernin digitaalisen sisältöaikakauden tarpeisiin. Olipa kyse vaakana esitettävästä tv-sisällöstä tai käyttäjän itse kuvaamasta pystysisällöstä, The Sero tarjoaa aina parhaan katselukokemuksen. Sen lisäksi, että tv kääntyy pysty- ja vaakaformaattiin, Samsungin QLED-tekniikka ja uusimmat kuvaomainaisuudet varmistavat huipputason kuvanlaadun", sanoo Samsungin TV/AV-tuotteiden myyntipäällikkö Markus Nummisalo.


Quantum Dot -tekniikalla varustettu televisio on kooltaan 43 tuumaa ja sen tarkkuus yltää 4K -tarkkuuteen. Kääntyvä näyttö mukautuu sisältöön koosta tai muodosta riippumatta. AI upscaling -tekniikan avulla Sero analysoi ja skaalaa jokaisen kohtauksen täyteen UHD 4K -tarkkuuteen. Äänentoistosta vastaa 4.1-kanavaiset 60 W kaiuttimet, jotka on sijoitettu television jalustaan. Kaiuttimien ääni on suunnattu eteenpäin, kun monissa muissa televisiossa ääni on suunnattu alaspäin. Lisäksi televisiossa on Bluetooth-tuki.

The Serossa voi suljettuna käyttää Portrait mode -kuvatilaa. Käyttäjä voi itse valita sammutetun television ruudulla näytetyn sisällön viidestä vaihtoehdosta: juliste, kello, valokuva, ääniseinä tai Cinemagraph. Samsung tekee yhteistyötä suosituimpien sovellusalustojen ja älykkäiden kodinhallintajärjestelmien kanssa, ja tv:ssä on muun muassa Bixby-, Apple AirPlay 2- ja Samsung SmartThings -sovellusten tuki.

Samsung The Sero television Portrait mode tila

The Seron toimitukset alkavat Suomessa 16. kesäkuuta ja sen suositushinta on 1499 euroa.

Lisätietoa The Sero televisiosta saa tästä.

Lue myös:


Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT