AfterDawn logo

Telia avaa asiakkailleen C More Juniori -kanavan vapaaseen katseluun kesäkuun ajaksi

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Telian asiakkaat voivat katsella C More Juniori -kanavan sisältöä vapaasti tiistaihin 30.6. saakka. Vapaassa katselussa olevien sisältöjen katsominen vaatii Telia TV -tilin avaamisen ja rekisteröitymisen. Tilin luominen ja kanavien katsominen ei sido mihinkään ja on maksutonta. Jos Telia TV -tunnukset jo löytyvät, sisällöstä pääsee nauttimaan saman tien.

Lastenkanava C More Juniori tarjoaa klassikoita, lastensarjoja sekä kotimaisia suosikkeja suomeksi. Kesäkuussa kanava viihdyttää nuoria katsojiaan muun muassa Ti-Ti Nalle-konserttien, Winx-klubin kahdeksannen kauden ja Mimmit Musapatti -uutuussarjan parissa.

"Poikkeusajan myötä sisältöjen ja yhteyksien merkitys on kasvanut entisestään. Etenkin lapsiperheissä nettiä käytetään monipuolisesti niin etätöiden tekemiseen, pelaamiseen kuin viihteestä nauttimiseen. Ja nyt kesälomien alkamisen myötä lapset viettävät taas päivisin enemmän aikaa kotona, koska monien vanhempien etätyöt jatkuvat tuttuun tapaan. Lapsille suunnattu viihde voikin tarjota toivottua helpotusta perheen arkeen", Telia Finlandin tv-liiketoiminnasta vastaava Olli-Pekka Takanen kertoo.


Lisätietoa asiasta saa tästä.

Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT