Googlen pitkäaikainen pomo lähti hiljaa ja yllättäen – Syytä ei kerrota

Googlen pitkäaikainen pomo lähti hiljaa ja yllättäen – Syytä ei kerrota
Google historian alkuvaiheesta lähtien yhtiön yksi näkyvimpiä hahmoja on ollut Eric Schmidt. Noin 10 vuoden ajan Googlen toimitusjohtajana ollut Schmidt on kuitenkin lopettanut työnsä hakukonejätissä ja sen emoyhtiö Alphabetissä kokonaan.

Vuodesta 2001 vuoteen 2011 Googlen toimitusjohtajana ollut ja sittemmin hallituksen puheenjohtajana ollut Schmidt työskenteli viimeiset kuukaudet neuvonantajan roolissa. Hallituksen kokoonpanosta Schmidt jättäytyi jo viime vuoden puolella, mutta hän jatkoi vielä yhtiön toimintaan vaikuttamista neuvonantajana. Syystä tai toisesta tämä neuvonantajan rooli päättyi kuitenkin varsin pian, sillä Schmidtin kerrotaan lähteneen yhtiöstä jo helmikuussa 2020.



Schmidtin lähtöä ei ole kommentoitu julkisuuteen lainkaan, vaikka hän on ollut kiistatta tärkeässä roolissa Googlen kasvussa nykyisiin mittaluokkiin. Puhumattomuus voi viitata siihen, että lähtö ei ole sujunut täysin sopuisissa tunnelmissa. Ongelmia on voinut aiheuttaa esimerkiksi Schmidtin rooli Googlen ulkopuolisissa hankkeissa, kuten Yhdysvaltojen puolustushallinnon Defense Innovation Boardissa ja National Security Commission on Artificial Intelligencessä.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 11. toukokuuta, 2020 6:21
Tägit
Alphabet Google Eric Schmidt
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud