AfterDawn logo

Applen parjattu karttapalvelu uudistuu täysin – Kohta myös Euroopassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple ilmoitti vuonna 2018 kirjoittavansa Maps-karttasovelluksen lähes alusta lähtien uudelleen ja tulokset näkyvät nyt kaikille yhdysvaltalaisille käyttäjille. Yhtiö on ottanut uudistuneen karttapalvelun käyttöön koko maassa.

Nopealla vilkaisullakin eron vanhaan huomaa selvästi, sillä Apple on lisännyt peruskarttanäkymään huomattavasti enemmän yksityiskohtia. Aiemmin kartassa saattoi näkyä vain suurimmat tiet, joitain viher- ja vesialueita. Uudistuneessa kartassa on nähtävillä kaikki maaston yksityiskohdat rakennuksista ja pinnanmuodoista lähtien. Apple lupaa myös navigaation sekä osoitetietojen olevan aiempaa selvästi tarkempia.

Uudistuneessa karttapalvelussa on lisäksi Googlen Street View'n kaltainen Look Around -toiminto, jonka avulla voi tarkastella paikkatietoa kuin olisit itse paikan päällä. Toiminto on tosin käytössä vain muutamassa suuremmassa kaupungissa.

Applen mukaan sen seuraava tähtäin karttojen uudistamisessa on Eurooppa. Uudistunut palvelu otetaan käyttöön vanhalla mantereella jo tämän vuoden aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT