Teknologiajätit ovat nyt vedossa – Microsoftin bisnes kasvoi voimakkaasti

Teknologiajätit ovat nyt vedossa – Microsoftin bisnes kasvoi voimakkaasti
Viime vuoden loppu rullasi Microsoftin osalta varsin mukavasti, sillä ohjelmistojätti kasvatti liikevaihtoaan ja nettotulostaan edellisvuodesta. Microsoftin tuotteita myytiin maailmanlaajuisesti 36,9 miljardin dollarin edestä ja rahaa siitä jäi voittona yhtiöön 11,6 miljardin edestä.

Bisnes veti viime vuoden lopulla vähän joka saralla, sillä sekä Surface- että Office-liiketoiminta kasvoivat. Lisäksi Windows 7:n tuen loppuminen tammikuussa sai vanhan ohjelmistoon jumahtaneet hankkimaan uuden Windows-lisenssin. Kovin kasvu syntyi kuitenkin jälleen Azure- ja pilviliiketoiminnoista, mikä kasvoi peräti 27 prosenttia edellisvuoteen nähden.



Pelaaminen tuotti Microsoftille kuitenkin harmia, sillä Xbox-bisnes kutistui jopa 21 prosenttia. Microsoft syytti ilmiötä kolmansien osapuolien pelistudioiden hyvillä julkaisuilla. Yhtiö odottaa peliliiketoiminnan kuitenkin heräävän uudelleen eloon tänä vuonna ja nousu-uralle päästään todennäköisesti uuden Xbox-konsolin julkaisun voimin.



Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 30. tammikuuta, 2020 5:45
Tägit
Windows 10 Windows 7 Xbox One S All-Digital Edition Xbox One S Xbox One Series X Xbox One X Xbox One Xbox Microsoft Surface Microsoft
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud