AfterDawn logo

Sokea usko itsestään ajaviin autoihin murenee – Sopimusvalmistaja perääntyy

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Autoteollisuuden sopimusvalmistaja Magna on ilmoittanut vetäytyvänsä kyytipalveluyhtiö Lyftin kanssa solmitusta yhteistyöstä, jonka puitteissa kehitettiin itsestään ajavat autot mahdollistavaa teknologiaa. Magna aikoo kuitenkin pysyä Lyftin osaomistajana.

Magnan vetäytymisen syy on yhtiön talousjohtajan mukaan se, että täysin itsenäisesti ajavien autojen kehitys ottaa odotettua kauemmin aikaa, joten rahaa niistä alkaa virrata vasta vuosien päästä. Tämän takia Magna aikoo nyt keskittyä ratkaisuihin, jotka mahdollistavat avustetun ajamisen. Käytännössä Magnan kiikarissa on Level 3 ja sen alle jäävät autonomiset ratkaisut.

Avustetun ajamisen uskotaan kasvavan markkinana vielä seuraavat viisi vuotta, joten Magnalla ei ole erityinen hoppu itsestään ajaviin autoihin. Yhtiön mukaan autoteollisuudessa on laajemminkin otettu realistisempi ote autonomisiin autoihin, kun käytäntö on tuonut esiin ratkaistavien ongelmien hankaluuden.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT