AfterDawn logo

Steven Spielbergin ja Tom Hanksin sotasaaga saa jatkoa Apple TV+:ssa

Matti Robinson Matti Robinson

Apple koittaa parhaillaan kovaa vauhtia kerätä lisää sisältöä pian aukeavaan Apple TV+ -palveluunsa, kun sen tulee haastaa niin Netflix, Amazon kuin uusi Disney+:kin.

Ohjelmisto on vaikuttanut Applella selkeästi heikoimmalta, vaikka se esittelikin mm. Jason Momoan tähdittämää See-sarjaa jo aiemmin. Vaikka palvelu on kilpailijoita edullisempi, niin tarjonnan puutteessa sillä saattaa olla vaikeaa kilpailla mediajättejä vastaan.

Yksi Applen tulevista kovan luokan julkaisuista on kuitenkin paljastunut, joka saattaa kääntää joidenkin mielissä vaakakuppia olennaisesti Applen palvelun suuntaan.

Kyseessä on vuosituhannen vaihteessa julkaistun minisarja Band of Brothersin (Taistelutoverit) ja sitä seuranneen The Pacificin (Tyynenmeren taistelutoverit) jälkeläinen. Sarjan nimi on Masters of the Air ja se on siis kolmas ja viimeinen tuotos Steven Spielbergin ja Tom Hanksin toisen maailmansodan saagassa.


Aiemmin julkaistulla kaksikolla on muun muassa yhteensä 14 Emmy-palkintoa.

Kuten sarjan nimestä, ja erityisesti Donald L. Millerin kirjasta Masters of the Air: America's Bomber Boys Who Fought The Air War Against Nazi Germany, johon sarja perustuu, voi päätellä, niin tässä sarjassa seurataan amerikkalaisten pommikonemiehistöjen tarinaa toisessa maailmansodassa.

Kyseessä on jälleen yksi maailman arvokkaimmista sarjoista, sillä Deadlinen mukaan vain yhdeksän osan mittaiselle minisarjalle tulee hinnaksi yli 200 miljoonaa dollaria. Myös kaksi ensimmäistä ovat olleet historian kalleimpia sarjoja.

Kaksi ensimmäistä sarjaa näytettiin HBO:lla, mutta kolmannen kanssa HBO ei ilmeisesti halunnut enää tehdä diiliä, joten sen nappasi Apple.

Sarjan julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa. Apple TV+ aloittaa 1. marraskuuta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT