Apple vie EU:n määräämät mätkyt oikeuteen – Irlanti ei huoli 14,3 miljardia euroa itselleen

Apple vie EU:n määräämät mätkyt oikeuteen – Irlanti ei huoli 14,3 miljardia euroa itselleen
Applen ja Euroopan unionin välinen kiista veronkierrosta etenee oikeuteen, kun Euroopan unionin yleinen tuomioistuin kuulee Applen näkemyksiä aiheeseen 17. ja 18. syyskuuta.

Euroopan unionin mukaan Irlanti on antanut Applelle laitonta valtiontukea lupaamalla yritykselle alhaista veroprosenttia vastineeksi maahan kohdistuvista investoinneista. EU:ssa valtiontuet on tarkasti säädeltyjä ja tätä kautta EU on päässyt puuttumaan Applen veronkierto-ohjelmaan, jossa EU:ssa myydyistä tuotteista tulleet tulot kierrätetään Irlannin kautta yhtiölle, jolla ei ole lainkaan kotimaata.



Euroopan komission näkemyksen mukaan Irlanti on vuosien saatossa antanut Applelle valtiontukea verohelpotusten muodossa 13,1 miljardin euron edestä. Komissio on vaatinut summan palauttamista Irlannille, minkä lisäksi komissio vaatii Applea maksamaan Irlannille 1,2 miljardia euroa korkoja. Irlanti on ollut Applen kannalla ja on vastustanut alusta lähtien EU:n näkemyksiä.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 17. elokuuta, 2019 9:03
Tägit
Irlanti Apple iPhone Apple
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud