AfterDawn logo

Stranger Things 3 rikkoi katsojaennätykset

Matti Robinson Matti Robinson

Dufferin veljesten nostalginen scifi-sarja Stranger Things sai jatkoa Netflixissä Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä muutama päivä sitten ja, kuten odottaa saattaa, katsojia uudella kaudella on piisannut riittämiin.

Sarjan kolmas tuleminen tapahtui peräti 20 kuukautta jäljessä ensimmäisestä Stranger Things -jatkokaudesta, joten uutta sisältöä on odotettu herkeämättä jo 2017 lokakuusta asti.

Kenties juuri tästä syystä, ja tietysti sarjan alkuperäisestä suosiosta johtuen, uusi kausi onkin rikkonut ennätyksiä. Netflix harvemmin kertoo sisältönsä katsojamääristä, mutta tässä tapauksesa tehtiin poikkeus, kuten tehtiin myös suosittujen Bird Box ja Murder Mystery -elokuvien ennätyslukemien kanssa.

Neljän päivän aikana yli 40,7 miljoonaa kotitaloutta on aloittanut katsomaan sarjan uusinta iteraatiota. Katsojamäärät ovat tietysti vielä isommat, sillä yhden Netflix-yhteyden parissa on usein useampia silmäpareja.

Kaikki kahdeksan jaksoa neljän ensimmäisen päivän aikana katsoa 18,2 miljoonaa tiliä, joka sekin on melkoinen saavutus. Murder Mysterystä tuli suosituin Netflix-elokuva kolmen päivän 30,9 miljoonalla katsontakerralla.



TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT