AfterDawn logo

Teknologiajätit siirtävät tuotantoa pois Kiinasta – Nintendon uusien konsoleiden tuotanto on alkanut jo toisaalla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Wall Street Journalin tietojen mukaan Nintendo olisi käynnistänyt uuden sukupolven konsoleiden tuotannon, joten Switchin seuraajan julkaisuun tuskin on enää kovinkaan kauaa. Konsoleita on tulossa kaksi kappaletta.

Toinen konsoleista on high-end-versio ja toinen taas on suunniteltu liikkuvampaan elämäntyyliin sopivammaksi, joten suorituskyky ei siinä yllä samalla tasolle kuin tehokkaammassa mallissa. Nintendon tarkoituksena oli esitellä uudet konsolit E3-messuilla, mutta syystä tai toisesta niitä ei paljastettu siellä.

Nintendo näyttää myös varautuvan Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasotaan. Wall Street Journalin tietojen mukaan osa tuotannosta on päätetty jo siirtää Kiinan ulkopuolelle, jolloin Nintendo välttyy korkeilta tullimaksuilta. Nintendo ei halunnut kommentoida tietoja, mutta yhtiön mukaan suurin osa Switch-konsoleista valmistetaan Kiinassa.


Bloombergin mukaan Googlen Nest-laitteiden tuotantoa ollaan myös siirtämässä Kiinan ulkopuolelle tullikorotusten välttämiseksi. Nest-laitteiden tuotantoa on siirretty Taiwaniin ja Malesiaan. Lisäksi Googlen palvelimien emolevyjen tuotanto on siirretty Kiinasta Taiwaniin. Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Hon Hai kertoi aiemmin, että se kykenee siirtämään Yhdysvaltojen markkinoille menevien iPhonien tuotannon Kiinan ulkopuolelle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT