AfterDawn logo

Yhdysvallat käynnistää Googlen tutkinnan – Luvassa mahdollisesti jättisakot

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Yhdysvaltojen oikeusministeriö aikoo aloittaa Googlen hakukoneen toimintaan liittyvän tutkinnan, jossa hakukonejättiä voidaan syyttää kilpailua vääristävästä toiminnasta. Oikeusministeriö on käynnistänyt tutkintaan liittyvän materiaalin hankinnan viimeisten viikkojen aikana Wall Street Journalin mukaan.

Kuluttajansuoja- ja kilpailuasioista vastaava virasto FTC tutki Googlea jo aiemmin, mutta tutkinta loppui vuonna 2013 eikä se lopulta nostanut syytteitä teknologiajättiä vastaan. Syystä tai toisesta oikeusministeriön kiinnostus Googlen toimintaa kohtaan on nyt virinnyt. Wall Street Journalin mukaan tutkinnassa keskitytään ainakin siihen, että onko Google edistänyt laittomasti omien palveluiden näkyvyyttä hakutuloksissa.

Google sai hiljattain 2,4 miljardin euron sakot EU:lta, kun se todettiin edistäneen oman hintavertailupalvelun näkyvyyttä kilpailijoiden kustannuksella. Google on sittemmin muuttanut käytäntöjään ja antanut kilpailijoille mahdollisuuden hankkia mainostilaa hakutulossivujen yläosasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT