AfterDawn logo

Vuosien odotus päättyy – Google esitteli uudet Glass-älylasit

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google otti vuonna 2012 varaslähdön laajennettuun todellisuuteen ja hologrammilaseihin paljastamalla Google Glass -lasit, joilla sai ajankohtaista tietoa suoraan verkkokalvolle, mutta lisäksi niillä pystyi kuvaamaan hyvin huomaamattomasti ympäristöä. Kovin suurta suosiota ne eivät saavuttaneet, sillä vuonna 2014 myyntiin tulleiden lasien myynti lopetettiin jo vuonna 2015.

Seuraajaa Google Glass -laseille ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta nyt sellainen on tullut: Google Glass Enterprise Edition 2. Muotoilullisesti edeltäjäänsä kunnioittava tuote sisältää Snapdragon XR1 -järjestelmäpiirin (1,7 GHz), 820 milliampeeritunnin akun, kahdeksan megapikselin kameran, Bluetooth 5 -tuen ja USB-C-latausliitännän.

Uusien Google Glass -lasien ohjelmistossa hyödynnetään Android-käyttöjärjestelmää, jolloin ohjelmistokehittäjien on helpompi hypätä siihen mukaan. Ennakkotilauksia Google ottaa jo nyt vastaan ja yrityskäyttöön tarkoitetut lasit maksavat 999 dollaria. Sen hieman huokeampi kuin edeltäjänsä, jota myytiin 1500 dollarin hinnalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT