AfterDawn logo

YouTube ottaa mallia Netflixistä – Lupaa julkaista interaktiivisia sisältöjä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflixin viime jouluna julkaisema Black Mirror: Bandersnatch -elokuva keräsi paljon maailmanlaajuista huomiota interaktiivisen tarinankerronnan ansiosta. Kokemukset olivat siinä määrin positiivisia, että Netflix on päättänyt tuottaa lisää vastaavaanlaisia elokuvia.

YouTube on myös haistanut markkinaraon interaktiivisissa sisällöissä, joissa katsoja voi tehdä tietoisia valintoja tarinankerronnan kulkuun. Tuotantovaiheessa on ilmeisesti jo useampia projekteja, joista osa on edennyt niin pitkälle, että niistä voidaan kertoa lisää tietoa lähitulevaisuudessa. YouTuben suunnitelmissa on myös hyödyntää interaktiivisuutta enemmän käsikirjoitetuissa ja käsikirjoittamattomissa Originals-sarjoissa.

Aiemmin YouTube on kokeillut interaktiivisuutta nettimainoksissa, mutta nyt käyttäjän ja sisällön välinen vuorovaikutus aiotaan ulottaa tarinankerrontaan. Vielä viime vuoden lopulla YouTube suunnitteli tuntuvia leikkauksia Originals-sarjoihin, joten jää nähtäväksi kuinka laajasti interaktiivisuutta aiotaan lopulta hyödyntää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT