AfterDawn logo

Nakkibileitä ei enää ole – Näin Netflixin sisältö muuttui

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Kuu vaihtoi helmikuuksi, minkä seurauksena Netflixiin on ilmestynyt läjäpäin uutta tai "uutta" sisältöä katsottavaksi. High.fi-palvelusta voit seurata mitä lisäyksiä suoratoistopalvelun valikoimiin on tullut.

Palvelusta löytyy nyt klassikkoelokuva 300, joka kertoo kuinka Spartan kuningas Leonidas johtaa 300 sotilaan joukon miljoonapäistä armeijaa vastaan Thermopylain taistelussa. Elokuva muistetaan erityisesti meemiksi muodostuneesta This is Sparta!>-lausahduksesta. Elokuvalle julkaistiin vuonna 2014 jatkoa (300: Rise of an Empire), mutta sitä ei löydy Netflixin valikoimista.

Uutta Netflixissä on myös DC Comicsin Vihreästä Nuolesta kertova Arrow sekä vuonna 2017 julkaistu Power Rangers -elokuva.

Netflixin sisältövalikoima muuttuu jatkuvasti, joten lisäysten lisäksi sieltä myös katoaa elokuvia. Esimerkiksi animaatioelokuvia parodioiva ja kriitikoilta hyvän vastaanoton saanut vuonna 2016 julkaistu Sausage Party hävisi Netflixistä 1. helmikuuta. Poistuneiden joukossa on myös The Mist – Usva. Maanantaihin asti voit vielä katsoa esimerkiksi Hohto-elokuvan.


Voit seurata Suomen Netflixiin lisättyjä uusia sisältöjä High.fi:stä (saatavilla iOS:lle ja Androidille)

1 KOMMENTTI

DeNiWar1/1

Kun itselle kiinnostavimmat leffat joita tykkää katsella useammankin kerran, sijaitsevat omassa hyllyssä dvd/bluray levyllä niin eivät poistu mihinkään vaikka koko internet kaatuisi.

Noissa internetin elokuvapalveluissa jotka "korvaavat" fyysiset tallenteet kun tuppaa olemaan sellainen pienenpieni vika että niiden pysyvyys ei ole varmaa, firma päättää että käyttäjiä on liian vähän tai on jo niin vanha ettei kannata pitää valikoimassa, tai koko pulju menee nurin syystä tai toisesta, niin sinneppä katosi elokuvat samantein.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT