Google Assistantille huima merkkipaalu: Jo miljardissa laitteessa

Google Assistantille huima merkkipaalu: Jo miljardissa laitteessa
Googlen älykäs ääniavustaja täyttää toukokuussa vasta kolme vuotta, mutta Google Assistant on kasvanut jo melkoisen isoksi osaksi Android-ekosysteemiä ja Googlen laitteita.

Viime vuoden I/O-tapahtumassa, tasan kaksi vuotta Assistantin julkaisun jälkeen, Google paljasti, että palvelua käyttää yli 500 miljoonaa laitetta ympäri maailman.

Nyt Google on kertonut seuraavasta merkkipaalusta jo hyvissä ajoin ennen Assistantin kolmatta syntymäpäivää, kertoo Android Central.

Tähän todennäköisesti vaikutti Amazonin ilmoitus sadasta miljoonasta myydystä Alexa-laitteesta, johon Google vastasi, että tammikuun loppuun mennessä Google Assistant -laitteiden määrä rikkoo miljardin rajapyykin.

Paitsi että Assistant-laitteiden määrä kasvoi tuplaksi alle vuodessa, niin Googlen mukaan sen käyttäminen on kasvanut peräti nelinkertaisesti.

Iso osa käyttömäärästä on globaalin laajentumisen avustamaa, sillä Google on tuonut Assistantiin viimeisen vuoden aikana yli 20 uutta kieltä.

On tietysti huomattava, että Amazonin Alexa-laitteet ovat keskimäärin enemmän tarkoitettu vain ääniavustajan käyttöön ja Google laskee laitteisiin Assistantilla varustetut Android-puhelimet, joiden monien kohdalla käyttäjien omaa kieltä ei vieläkään tueta Assistantissa.

Google ei paljastanut tarkasti älykotilaittiden myyntinumeroita, mutta kertoi, että niitä on myyty joulusesongisssa miljoonittain. Joka seitsemäs laitteista on näytöllä varustettu, kuten Google Home Hub tai Lenovo Smart Display.

Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 8. tammikuuta, 2019 21:25
Tägit
ääniavustaja Google Alexa Amazon Google Assistant
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy