AfterDawn logo

Kokeilussa uusittu ja kutistunut Yeti-mikrofoni

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Monelle ääntään nauhoittavalle sisällöntuottajalle on Blue Yeti on varmasti tuttu nimi. Kyseessä on suosittu, meilläkin arvostelussa käynyt mikrofoni, joka tarjoaa erinomaista äänenlaatua ilman suurempia konfigurointeja esimerkiksi striimaajille, tubettajille ja vaikkapa podcastaajille.

Yeti Nano on Bluen uusi versio jo muutaman vuoden ikäisestä Yetistä. Nimi on hieman huvittava, sillä mistään varsin pikkuruisesta mikrofonista ei edelleenkään ole kyse, mutta onhan tuote totta vie kutistunut alkuperäisestä Yetistä jonkin verran. Toisaalta samalla myös esimerkiksi tarjolla olevien suuntakuvioiden määrä on pudonnut kolmesta kahteen, eli Yeti Nano ei ole vain sama tuote pienemmässä paketissa, vaan kokonaan uusi mikrofoni.

Alkuperäinen Yeti on suurehko ja painavahko. Nanon kompaktimpi ja kevyempi olemus ovat mukavia viilauksia. Heti paketin avattua kävi myös selväksi, että koko tuote on huomattavasti hiotumpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Vaikkei täysikokoinenkaan Yeti ollut rakenteeltaan huonolaatuinen, niin Nano on selvästi pidemmälle viety, lähtien ihan pöytätelineestä ja ruuveista, joilla mikrofoni siihen kiinnitetään. Myös säätimet tuntuvat vain yksinkertaisesti paremmilta käyttää.



Mikrofonissa on yksi nuppi edessä ja yksi painike takana. Etupuolen säädin säätää harmittavasti monitoroinnin volumea, eikä sisäänmenon voimakkuutta, jota täytyy nyt säätää ohjelmallisesti. Nuppiin on istutettu sitä kiertävä valo, jonka väri kertoo, onko vaimennus päällä vai ei. Takapainike vaihtaa käytettyä suuntakuviota.

Liittimet löytyvät mikrofonin pohjasta. Inputin monitorointiin on 3,5 mm kuulokeliitäntä ja äänen ja virran kuljettamiseen micro-USB. Keskellä on reikä telinekiinnitystä varten. Mukana on adapteri, jolla pienen reiän saa suurennettua erilaisia mikrofonitelineitä silmällä pitäen. Mukana tulevaan pöytätelineeseen Nano kiinnitetään laitteen sivuista, joissa on reiät ruuveja varten.Teline on siro mutta tukeva. Tietokoneella puhetta nauhoittaessa, esimerkiksi striimatessa, on kuitenkin hyvä huomioida, että varsinkin mekaanisten näppäimistöjen äänet jäävät herkästi mikkiin. Siksi onkin suositeltavampaa käyttää telinettä, jolla mikin saa aseteltua kauemmas näppiksestä.


Uutuutena Blue tarjoaa nyt myös tietokoneelle asennettavaa hallintasovellusta mikrofonin kaveriksi. Nano tukee sitä, mutta softa on vielä tätä kirjoittaessa beta-vaiheessa. Sovelluksella voi vaihtaa mikrofonin suuntakuviota ja volumetasoja. Lisäksi firmwaren päivitys onnistuu.

Blue Yeti Nano on oiva päivitys, joka tuo mikrofonin tuotteena selvästi nykyaikaan. Se toimii plug-and-play-tyyliin sekä PC:llä (Windows 7 tai uudempi) että Applen koneilla (MacOS 10.10 tai uudempi), joista löytyy vähintään USB 1.1 -liitäntä.



Näytteenottotaajuudeltaan Yeti Nano vastaa itse asiassa Yeti Pro:ta (24bit / 48khz), eli on alkuperäistä Yetiä hieman parempi, joskin tätä eroa on kyllä lähes mahdotonta havaita käytännössä. Mikrofonista löytyy isoveljiensä tapaan myös suora ulostulo kuulokkeille, eli nauhoitettavaa ääntä voi monitoroida reaaliajassa.

Puheen nauhoittamiseen Yeti Nano on ainakin ko. valmistajan tuotteista ykkösvalinta. Pieni koko, yksinkertaisuus, ulkoinen viimeistely ja hyvä äänenlaatu ovat voitokas kokonaisuus. Eikä 120 euron hintalappukaan tunnu Yeti Nanosta lainkaan kohtuuttomalta. Ainoastaan musiikki-ihmisten tai erityisen haastavissa ääni- taikka muissa olosuhteissa äänittävien kannattanee tarkemmin tutustua vaihtoehtoihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT