Applen seuraavasta uutuustuotteesta vihiä – Osti hologramminäytön kehittäjän

Applen seuraavasta uutuustuotteesta vihiä – Osti hologramminäytön kehittäjän
Spekulaatiot Applen kehittämistä hologrammilaseista ovat lähteneet uudelleen käyntiin kun Reuters uutisoi yhtiön ostaneen kuluvan vuoden aikana coloradolaisen Akonia Holographicsin. Kasvuyritys kehitti läpinäkyvää näyttöteknologiaa, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi laajennettuun todellisuuteen perustuvissa laseissa.

Joukko holografian tutkimukseen erikoistunutta tutkijaa perusti Akonia Holographics vuonna 2012. Tarkoituksena oli keskittyä holografisen tiedon tallentamiseen, mutta melko pian perustamisen jälkeen yritys muutti suunnitelmiaan ja kehittämiskohteeksi otettiin näyttöteknologia. Kuuden vuoden aikana yhtiö tuotti noin 200 patentoitua keksintöä ja HoloMirror-niminen näyttötuote. HoloMirrorin etuihin kuuluu väritoisto, laaja näkökenttä sekä yksinkertainen rakenne, joka mahdollistaa kustannustehokkaan tuotannon.



Akonia hankki vuonna 2012 noin 11,6 miljoonan dollarin rahoituksen tuotekehitystä varten ja yhtiö oli nyt hankkimassa uutta rahoitusta jatkokehitystä varten. Apple näyttää kuitenkin tarttuneen tilaisuuteen ja osti yhtiön itselleen. Reutersin haastatteleman teollisuuslähteen mukaan Akonia on ollut viimeisen puolen vuoden ajan kovin hiljainen, joten yrityskauppa saattoi toteutua jo keväällä.

Laajennettua todellisuutta hyödyntäviä laseja ovat tuoneet markkinoille jo Microsoft (HoloLens) ja Magic Leap (One). Tulevien vuosien aikana katraaseen saattaa liittyä myös Apple.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 30. elokuuta, 2018 9:02
Tägit
Magic Leap One Magic Leap Microsoft HoloLens 2 Microsoft HoloLens laajennettu todellisuus Apple Akonia Holographic
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy