AfterDawn logo

Googlen kuskittomia autoja vaivaa pelko – Eivät uskalla kääntyä vasemmalle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google aloitti kuskittomien autojen kehittämisen jo vuonna 2009, joten voisi kuvitella että teknologia alkaisi olla jo todella pitkällä. Vuodesta 2016 lähtien Waymo-yhtiön alaisuudessa kehitetty tekniikka tuntuisi olevan kuitenkin edelleen monilta osin lapsen kengissä.

The Informationin julkaiseman raportin mukaan Waymon kuskittomuuden mahdollistavalla ohjaustekniikalla on hankaluuksia kääntyä vasemmalle vilkkaassa risteyskohdassa. Lisäksi autot eivät uskaltaudu liittymään ruuhkautuneelle moottori- tai maantielle. Ongelmia liikenteesssä aiheuttavat myös yllättävät jarrutukset. Teknologiaa testataan tällä hetkellä Pheonixin alueella Chrysler Pacifica -autoilla.

Paikalliset ovat myös kertoneet kuinka autot pysähtyvät pitkiltä tuntuviksi ajoiksi Stop-merkin kohdalla. Tämä johtuu varovaisuutta korostavasta politiikasta, minkä takia autot on ohjelmoitu pysähtymään kolmeksi sekunniksi stop-kyltin kohdalla. Voi olla, että aiemmin mainitutkin kohdat johtuvat Waymon varovaisuusperiaatteesta. Automaattisen ohjauksen halutaan toistaiseksi vain toimivan turvallisesti, parempaa ja rohkeampaa ajoa voidaan kehittää myöhemmässä vaiheessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT