AfterDawn logo

Uutta tietoa Xboxin pilvipelipalvelusta – Xbox-pelejä voisi pelata myös puhelimella

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Uutisoimme aiemmin tänään Thurrott.comin tiedoista, joiden mukaan Microsoft kehittäisi parhaillaan kahta uutta Xboxia. Näistä toinen olisi laitehinnaltaan edullinen ja tarkoitettu kuukausimaksulliseen suoratoistopelaamiseen.

Scarlett Cloudiksi tituleeratun konsolin kylkeen paketoitavaa pilvipelipalvelua kehitetään Microsoftilla niin ikään täyttä häkää, kertoo The Verge. Sivuston mukaan Microsoft testaa parhaillaan kustomoiduista Xbox-konsoleista koostuvaa palvelinlaitteistoa, jota käytettäisiin XCloud-pilvipalvelun pohjana.

Ainakin alkuvaiheessa kustomoidut palvelinkonsolit suunnataan pelikehittäjille, mutta myöhemmässä vaiheessa niiden laskentakapasiteetti vapautetaan kuluttajien käyttöön.

Sony on myös rakentanut PlayStation Now -palvelunsa suoratoisto-ominaisuudet kustomoitujen konsoleiden varaan, minkä ansiosta Sony on voinut tarjota pelattavaksi vanhoja PlayStation-pelejä PS4:n omistajille. Microsoftin tavoitteena on tarjota pilvipelaamista Xboxin omistajien lisäksi myös muille laitteistoille, kuten älypuhelimiin

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT