AfterDawn logo

Netflix poistaa elokuvien arvostelut – Käyttö vähentynyt jatkuvasti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflixin desktop-käyttäjät ovat voineet kirjoittaa arvosteluita katsomilleen elokuville ja TV-sarjoille, mutta heinäkuun loppuun mennessä tämä ominaisuus poistuu käytöstä. Elokuussa Netflix aikoo vuorostaan painaa deleteä kirjoitetuille arvosteluille.

Omien näkemysten sanallisen ilmaisun sijaan käyttäjiä kannustetaan käyttämään yksinkertaista peukutusjärjestelmää. Netflixin mukaan kirjoitetut arvostelut ovat olleet vain desktop-käyttäjien käytössä ja sen suosio on hiipunut jatkuvasti, minkä takia ominaisuuden ylläpitämistä ei ole koettu tarpeelliseksi. Useimmat Netflixin käyttäjät katsovat elokuvia ja sarjoja sovelluksen kautta, joten verkkosivuilla oleviin arvosteluihin ei törmää kovin helposti.

Netflix otti nykyisen peukutusjärjestelmän käyttöön viime vuoden alussa. Aiemmin suoratoistopalvelu käytti tähtiä, missä sisällön laatua sai arvioida viidellä tähdellä. Muutosta kritisoitiin paljon, sillä peukuttamista ylös- tai alaspäin pidettiin turhan yksinkertaistettuna.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT