AfterDawn logo

Jättimäinen tehdasinvestointi Yhdysvaltoihin – Saa kylkeensä suuren päämajan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Maailman johtava elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn hallinnoi jättimäisiä tuotantolaitoksia eri puolilla Kiinaa, mutta viime vuonna yhtiö kertoi yllättäen investoivansa yhdysvaltalaiseen tuotantoon isolla kädellä. Nyt yhtiö on perustamassa Yhdysvaltojen operaatioita varten oman päämajan.

Foxconn kertoi viime vuonna rakentavansa Yhdysvaltoihin suuren LCD-näyttöjen tuotantoon tarkoitetun tehtaan. Investoinnin suuruus on peräti 10 miljardia ja työllisyysvaikutuksetkin ovat mittavat, laitos tarjoaa työt jopa 13 000 ihmiselle. Pelkkä uusi tehdas ei riitä Foxconnille, vaan Pohjois-Amerikan operaatioita varten perustetaan Milwaukeen 500 henkilöä työllistävä päämaja.

Normaalisti tällaiset investoinnit kohdistuvat Aasiaan, mutta syystä tai toisesta Foxconn koki Yhdysvaltojen olevan otollisempi paikka tehtaalle. Tehtaan sijoittumista edesauttoi myös Wisconsinin osavaltion tarjoama kolmen miljardin dollarin verohelpotus seuraavaksi 15 vuodeksi.


Laitos tulee myös lähentämään tutkimusyhteistyötä paikallisten yliopistojen välillä. Wisconsin-Milwaukeen yliopiston opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus mennä opiskelemaan vuodeksi Taiwaniin sekä työskentelemään Foxconnille ennen valmistumista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT