AfterDawn logo

Lisää sensuuria: Suomi harkitsee ulkomaisille pelisivuille pääsyn rajoittamista

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
13 kommenttia

Suomessa otettiin kymmenisen vuotta sitten käyttöön sensuurilistat, jotka markkinoitiin mediassa tapana estää lapsipornon saatavuutta. Jo tuolloin kriitikot nostivat esiin pelon siitä, että kun rakennetaan valtiollinen sensuurijärjestelmä, sitä tullaan käyttämään pikkuhiljaa aina vain enemmän ja enemmän erilaisten asioiden rajoittamiseen. Samalla myös esitettiin asiantuntijoiden toimesta kritiikkiä siitä, että listoilla pureudutaan vain piilottamaan ongelma, ei ratkaisemaan sitä.

Estojen kierto on ollut myöskin erittäin helppoa - käytännössä mikä tahansa VPN-palvelu ohittaa kotimaan operaattoreille asetetut estolistat silmänräpäyksessä. Käsittelimme lain ongelmia laajasti jo tuolloin.

Ja kuten pelättiin, ovat estot laajentuneet ajan saatossa: Vuonna 2012 oikeus määräsi kotimaiset operaattorit estämään pääsyn The Pirate Bay-sivustolle.

Nyt hallitus on esittämässä estolistojen laajentamista jälleen uudelle alueelle: suojelemaan kotimaista uhkapelimonopolia, Veikkausta ja estämällä kuluttajien pääsyn ulkomaisille rahapelisivustoille.

Samalla hallitus kaavailee Yhdysvalloista tuttua maksusiirtoestojen järjestelmää, joka estäisi myös rahan siirtämisen ulkomaisille rahapelisivustoille.

Suomalaiset pelaavat arvioiden mukaan noin 170 miljoonalla eurolla vuosittain ulkomaisilla rahapelisivustoilla.

13 KOMMENTTIA

Kalakukko2 (vahvistamaton)1/13

Jos menee läpi, pistän Veikkauksen boikottiin ja pelaan vain ulkomaisia pelejä via vpn

rellupa2/13

Loppuupahan MTV:en (music telkku) ärsyttävät pelimainnokset joita tulee puolenkymmentä joka mainnoskatkoa kohden, saattaa olla että loppuu sitten koko kanava suomesta.

mcmopo3/13

Olisi ihan kiva tietää että kuka hallituksessa ajaa tätä asiaa läpi. Ei varmaan kaikki ole yhtäaikaa saanut päähänsä että tehdään näin.

Virtuaalivaluuttaa (vahvistamaton)4/13

Virtuaalivaluutat pelastaa tältä.

avthein5/13

Nettineutraliteetti ei salli tällaista totalitaristista sensuuria näemmä ainakaan Kanadassa. Siellä kun joku jo älähti että tällaiset sensuurilistat ovat nimenomaan nettineutraliteetin vastaisia.

Ja todellakin jos joku vähäpätöisempi syy muka riittää ihmisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien raiskaamiseen niin kyllä sitten hyvin moni muukin. Esim. henkeä ja terveyttä vaarantavat asiat ja niitähän kyllä todellakin riittää netissäkin sensuroitavaksi.

Raha ja sairasmielinen ahneus ovat tosin olleety erittäin yleisesti paljon paljon pyhempiä asioita toisin kuin ihmisten henki tai terveys. Etenkin tekijänoikeustotalitarismissa joka nimenomaan perustuu spekulatiivisten voittojen menetysten mahdolliseen uhkaan eikä todellisiin vakaviin taloudellisten vahinkoihin.

DNA olikin Suomessa toistaiseksi kieltäytynyt sensuurilistoista juuri niiden epämääräisyyden ja väärinkäytösten uhkien vuoksi.

WinLix6/13

Sensuurin ymmärrän täysin ja kannatankin JOS se kohdistuu laittoman materiaalin estämiseen internetissä mutta tällaista estoa mitä uutisessa kerrottiin en ymmärrä!

pentsu7/13

Tuplat...

pentsu8/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Sensuurin ymmärrän täysin ja kannatankin JOS se kohdistuu laittoman materiaalin estämiseen internetissä mutta tällaista estoa mitä uutisessa kerrottiin en ymmärrä!

Laittoman "materiaalin estämisessä" tässä onkin kyse eikä sensuurista. Toiminta suomessa perustuu arpajaislakiin, on perustunut jo kauan. Totta kai avtheinin naurettavien "perusoikeus" puheiden perusteella voidaan vaatia vaikka minkä lain kumoamista. AD:n kantaa näissä vastaavissa aiheissa pidän eniten kummallisena. Jollen tietäisi, niin epäilisin kirjoittajan olevan 13-15 vuotias. Kun tiedän, tunnen pientä myötähäpeää...

G0lden_Kebab9/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Vaikka sanomasi olisikin tosi, silti ei palvele kuluttajaa tälläinen paska yhtään mitenkään. Joten miksipäs ei suututtaisi?

pentsu10/13

Eli lain rikkomista voi mielestäsi jatkaa? Ok, mitä muita lakeja saa rikkoa sillä perusteella ettei se palvele kuluttajaa? Maailmassa on monia sääntöjä jotka eivät välttämättä ole kivoja...

lettas11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Eli lain rikkomista voi mielestäsi jatkaa? Ok, mitä muita lakeja saa rikkoa sillä perusteella ettei se palvele kuluttajaa? Maailmassa on monia sääntöjä jotka eivät välttämättä ole kivoja...

Arpajaislaki ei ulotu siihen mitä jossain toisessa maassa harrastetaan. Jos kuluttaja rikkoisi lakia hukkaamalla rahansa ulkomaiseen palveluun, tämä esto olisi hyvinkin perusteltavissa.

G0lden_Kebab12/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Eli lain rikkomista voi mielestäsi jatkaa? Ok, mitä muita lakeja saa rikkoa sillä perusteella ettei se palvele kuluttajaa? Maailmassa on monia sääntöjä jotka eivät välttämättä ole kivoja...

En tietenkään halua lakeja rikkoa, mutta jotkut on vaan tehty ihan kiusaksi ja rahan ahneudella. Laitat nyt sanoja suuhuni...

WinLix13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Eli lain rikkomista voi mielestäsi jatkaa? Ok, mitä muita lakeja saa rikkoa sillä perusteella ettei se palvele kuluttajaa? Maailmassa on monia sääntöjä jotka eivät välttämättä ole kivoja...

En tietenkään halua lakeja rikkoa, mutta jotkut on vaan tehty ihan kiusaksi.

Tuo on kieltämättä ihan totta kuten osittain alkoholilaki: https://www.youtube.com/watch?v=eyy8AioRucQ Ainakin tuolloin en tiedä muuttuiko tuo homma nyt.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT