AfterDawn logo

Elokuvastudioille alkaa löytyä ostajia – Netflix ostamassa studion itselleen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Ranskalaisen Capital-julkaisun nimettömien lähteiden mukaan Netflix olisi satsaamassa lisää omaan tuotantoon ostamalla Luc Bessonin ja Pierre-Ange Le Pogamin vuonna 2000 perustaman EuropaCorpin. Capitalin tietojen mukaan sinetti kaupalle pitäisi tulla tulevana kesänä.

Variety kertoi jo vuoden alussa Netflixin olevan kiinnostunut EuropaCorpista, jonka sanotaan etsivän aktiivisesti liiketoiminnalleen uutta jatkajaa liian suureksi käyneen velkataakan takia. Viime syksynä EuropaCorpilla oli velkaa 230 miljoonan euron edestä, mikä ilmeisesti osaltaan painaa kauppahintaa Netflixin kannalta houkuttelevalle tasolle.

Capitalin tietojen mukaan Besson jatkaisi liiketoiminnan luotsaamista Netflixin alaisuudessa. Lisäksi Netflix saisi esitysoikeudet hänen aiempiin tuotantoihin. EuropaCorpin osto voi myös helpottaa Netflixin pääsyä Ranskan elokuvapiireihin ja sitä kautta se saisi paremmin jalansijaa vanhalla mantereella. Cannesin elokuvafestivaaleilla Netflixin elokuvia ei hyväksytty ehdokkaiksi, koska elokuvia ei esitetä teattereissa.


Mediakentällä nähtiin viime syksynä suuri järjestely, kun Disney päätti ostaa 21st Century Foxin elokuva- ja TV-studiot.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT