AfterDawn logo

Elokuvajätti haki liki 2000 piraatin henkilötietoja, oikeus myönsi vain murto-osan

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Piraattikirjeet ovat tulleet viime vuosina tutuksi suomalaisille, ja erityisesti Hedman Partnersin kyseenalaiset toimet ovat olleet otsikoissa.

Viime vuosina markkinaoikeus on luovuttanut oikeudenhaltijoille jopa 200 000 suomalaisen henkilötietoja laittoman tiedostonjaon IP-osoitteen perusteella. Näiden henkilötietojen perusteella puolestaan on lähetetty kiristyskirjeiksikin tituleerattuja yllätyksiä nettiliittymien omistajille.

Eduskunnan työryhmän perusteella massiivisen mittakaavan operaatiossa, jossa liittymän omistajilta pyydetään suoraan korvausta, ei ole uudistamisen tarvetta.

Uusin tapaus on Warner Bros. -studion hakemus markkinaoikeudelle, jossa haetaan peräti 1860 IP-osoitteen taustalla olevan liittymänhaltijan henkilötietoja luovutettavaksi Elisalta, kertoo Mikrobitti. Kyseisistä IP-osoitteista on yhtiön mukaan jaettu merkittävät määrät Supernatural-televisiosarjan jaksoja.


Warner Bros. on toimittanut markkinaoikeudelle lokitiedostoja, joissa kerrotaan koepalaotosten määrästä IP-osoitekohtaisesti.

Jos yhtiö saisi lähetettyä kirjeen jokaiselle liki 2000 suomalaistaloudelle, ja kukin heistä maksaisi usein noin 500 euron korvauksen, niin miljoonapotti olisi varmasti tarpeeksi Hollywood-jätillekin, jotta kaikki kulut saataisiin katettua. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Markkinaoikeuden tehtävänä on tarkastella niin kutsuttua merkittävyyskynnyksen ylittämistä kunkin IP-osoitteen tiedostonjaon osalta, eikä studiojätin toteutuksessa ollut liiemmin kehuttavaa.

Erityisen heikoksi Warner Bros.:n näytön on tehnyt markkinaoikeuden mukaan se, ettei lokista paljastu kunnolla millä aikavälillä koepaloja on otettu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei oikeus voi arvioida onko sata koepalaa otettu esimerkiksi sekunnin vai päivän väliajoin. Näin ollen useimmissa tapauksissa koepalojen määrä on ollut liian vähäinen tai näyttö pitkäkestoisesta jakamisesta liian heikko.

Peräti 1200 tapauksista sisälsi alle kymmenen koepalaa, kun puolestaan vain 17 tapauksessa koepalojen määrä on ylittänyt 500 kappaletta. Eniten näyttöä oli IP-osoitteelta, jolta oli saatu 7741 koepalaa.

Niinpä markkinoikeuden päätös oli antaa luovuttamismääräys vain 30 IP-osoitteen omistajista, joilta koepaloja saatiin eniten. Elisan tulee nyt luovuttaa IP-osoitteeseen sidotun liittymän omistajan henkilötiedot oikeudenomistajille, joka puolestaan lähettää todennäköisesti kirjeen, jossa mahdollisesti pyydetään korvausta tai uhataan oikeustoimilla.

Huomattavaa on, että mikäli kirjeeseen ei reagoida, tulee oikeudenhaltijan mahdollisessa oikeustoimessa esittää, että jakaja oli liittymän omistaja eikä esimerkiksi perheenjäsen tai muu liittymää käyttänyt henkilö.

2 KOMMENTTIA

avthein1/2

Todellakin.

Merkittävyys edellyttää että on jaettu jotain huippu-uutuutta riittävän kauan ja riittävän monelle (laajasti ja pitkäkestoisesti). Niin että OIKEASTI voidaan osoittaa MERKITTÄVÄÄ taloudellista haittaa aiheutetun.

Jos sekään on edes OIKEASTI kyseisen IP-osoitteen haltijan tai käyttäjän toimesta tapahtunut. Kovemman luokan rikolliset kun osaavat peittää jälkensä ja jättää syytteet muiden niskoihin. Esim. käyttämällä muiden avoimia verkkoja tai helposti murtautumalla sivullisten langattomiin verkkoihin.

G0lden_Kebab2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

Todellakin.

Merkittävyys edellyttää että on jaettu jotain huippu-uutuutta riittävän kauan ja riittävän monelle (laajasti ja pitkäkestoisesti). Niin että OIKEASTI voidaan osoittaa MERKITTÄVÄÄ taloudellista haittaa aiheutetun.

Jos sekään on edes OIKEASTI kyseisen IP-osoitteen haltijan tai käyttäjän toimesta tapahtunut. Kovemman luokan rikolliset kun osaavat peittää jälkensä ja jättää syytteet muiden niskoihin. Esim. käyttämällä muiden avoimia verkkoja tai helposti murtautumalla sivullisten langattomiin verkkoihin.

Tämäpä se, Oikeasti ne mitenkään merkittävät jakajat älyävät olla käyttamättä omaa verkkoaan ja pikku-liisan nallepuh läppärillä jaettu yksi leffa tuo 600€ uhkalapun kotiin. Jep jep, näinhän ne "syylliset" saadaan kiinni :D Taitaa vaan olla hyväksi havaittu bisnes tuo heippalappujen lähettely niin miksi lopettaa? Henk.koht ärysttää hyvin paljon että noista ei tehdä edes oikeaa rikosilmoitusta vaan koko prosessi viedään aina pöydän alta koska se tulee halvemmaksi ja helpommaksi kun rikosilmoituksen teko. Vaatia kirjeillä "päätä vadille" (ja osoitetietoja isp:ltä myös) ilman rikosilmoituksen tekoa on minusta hyvin epäeettistä toimintaa.

Olisi paljon "oikeusvaltiomman" mukaisia toimintaa että:

Rikosilmoitus > Viranomainen/poliisi tutkii mahdollisia todisteita hyödyntäen onko rikosta tapahtunut > Yhteydenotto kuulusteluihin viranomaiselta > jatkotoimentpiteet/rangaistus.

Lappu joltain random lakifirmalta kotiin jossa kehotetaan maksamaan "tonni tai tulee oikeusjuttu" on niin epä-oikeusvaltiomaista toimintaa. Ja kun sen lapun voisi periaatteessa lähettää vaikka ei todisteita edes olisi. "Kuka uskaltaa katsoa kortit" periaatteella. Aivan perseestä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT