AfterDawn logo

Applen odotettu HomePod-kaiutin tulee vihdoin myyntiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Viime kesänä esitelty HomePod on nyt vihdoin tulossa myyntiin. Applen ensimmäisen älykaiuttimen piti alun perin tulla markkinoille jo viime vuoden lopulla, mutta teknisten ongelmien takia kehitystyötä jouduttiin jatkamaan odotettua kauemmin ja laite saadaan vasta nyt myyntiin.

HomePod on vajaa 20 senttimetriä korkea kaiutin, jonka sisään on paketoitu Applen omien sanojen mukaan yhtiön audioinsinöörien parasta osaamista. Kaiutin on kehitetty äänentoiston laadukkuutta korostaen, mutta mukaan on saatu myös Siriin perustuva puheohjaus. HomePod tukee myös SiriKit-ohjelmointirajapintoja, joten kaiutinta voi käskeä lähettämään tekstiviestejä esimerkiksi WhatsAppin tai jonkin muun kolmannen osapuolen palvelun kautta.

Myöhemmin tänä vuonna HomePodille on tulossa ilmainen ohjelmistopäivitys, joka tuo mukanaan tuen multi-room-kokemukselle. Multi-room-tuen ansiosta HomePodilla voi toistaa samaa kappaletta useissa eri huoneissa tai vaihtoehtoisesti määrittää eri huoneisiin soimaan eri kappale.


HomePod tulee tilattavaksi 26. tammikuuta Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa. Kaiutin tulee myyntiin näissä maissa 9. helmikuuta. HomePod saapuu Ranskaan ja Saksaan myöhemmin keväällä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT