AfterDawn logo

Omistatko Chromecastin? Langattoman netin ongelmat voivat johtua siitä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Googlen Chromecast-laitteiden on havaittu sekoittavan ihmisten langattomat lähiverkkoyhteydet. Jos sinun kotitaloudessa on esimerkiksi Chromecast sen eri muodoissa tai vaikkapa uudempi Google Home -kaiutin, niin Wi-Fi-verkkosi ongelmat voivat johtua hyvinkin Googlen laitteista.

Alkuvaiheessa ongelmien tultua julki, kuviteltiin Chromecast-laitteiden olevan epäyhteensopivia TP-Linkin Archer C7 -reitittimen kanssa, mutta sittemmin samanlaista ongelmakäyttäytymistä on löydetty myös Asuksen, Linksysin, Netgearin ja Synology myymissä reitittimissä. Kyseessä ei siis ole yhteen laitemalliin tai -merkkiin rajoittuvasta ongelmasta, vaan vika näyttäisi olevan Googlen laitteiden päässä.

TP-Link on tähän mennessä julkaissut jo korjauksen vikoihin ja samalla yhtiö kertoi mistä asiassa oli kyse. Langattomat laitteet lähettävät tyypillisesti lepotilassa 20 sekunnin välein lyhyitä MDNS-kutsuja yhteyden säilyttämiseksi. Googlen kohdalla kutsujen lähetys on ollut kuitenkin massiivisempaa ja pakettien käsittely vaatii liikaa kapasiteettia reitittimeltä, minkä seurauksena reititin jumittuu.

Mitä kauemmin Chromecast on ollut lepotilassa, sitä suurempi pakettitulva reittimelle purkautuu. Kuormituksen saa purettua käynnistämällä reitittimen uudelleen, mutta mikäli sitä joutuu tekemään liian usein, alkaa toiminta luonnollisesti ärsyttämään.

Googlen mukaan ongelma koskettaa pientä joukkoa ihmisiä, mutta se pyrkii korjaamaan ongelman mahdollisimman nopeasti.

5 KOMMENTTIA

okerauta1/5

En muista olenko ennen kirjautunut, huonosti ainakin ohjelmat latautuu.

jartar2/5

Itselläni oli Netgearin reititin jonka vaihdoin pois vähän sen jälkeen kun hommasin Chromecastin. Lähiverkko kaatui monta kertaa päivässä, vaikka reitittimessä oli laitemäärään nähden "vääntöä" ennemmän kuin reilusti. Vaihdoin reitittimen TP-Linkin Archer C9 versioon jonka kanssa Chromecast aiheutti ongelmia vaikka täysi yhteensopivuus luvattiin. Ongelmat ratkesi suurimmaksi osaksi vasta sitten kun sain Chromecastin yhdistymään 5Ghz verkkoon. Harmi vaan, että perusasetuksilla ei Chromecast kyseistä verkkoa löytänyt, vaan siihen tarvittiin reitittimen perusasetusten muuttamista erilaisiksi.

Nykyisillään verkko toimii muuten hyvin, mutta Chromecastin katsominen tabletilla saattaa kaataa Chromecastin ja reitittimen välisen yhteyden, jonka jälkeen verkko on uudelleenkäynnistettävä. Jos chromecastin tuleva päivitys ei tuota korjaa, niin tabletti menee todennäköisesti vaihtoon.

arivesa3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Käyttöohjeen mukaan Chromecast on tarkoitettu tietovälineen ja TV:n väliseen datasiirtoon, eli korvaa HDMI-yhteyden jos moinen laitteesta löytyy tai ei löydy. Läppärit, luurit ja tabletit kytkeytyvät suoraan reitittimen WiFi verkkoon. Miten 'cast tuohon liittyy?

Näppishemmo4/5

Hyvin on pelannut kolmessa eri taloudessa. Ei pätkimisongelmia vaikka nämä lepotilassa aika useinkin.

jartar5/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Käyttöohjeen mukaan Chromecast on tarkoitettu tietovälineen ja TV:n väliseen datasiirtoon, eli korvaa HDMI-yhteyden jos moinen laitteesta löytyy tai ei löydy. Läppärit, luurit ja tabletit kytkeytyvät suoraan reitittimen WiFi verkkoon. Miten 'cast tuohon liittyy?

Jos nyt ensin perehtyisit mitä tuo laite tekee.
https://www.is.fi/digitoday/art-2000001893794.html

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT