AfterDawn logo

Spotify haluaa EU:n puuttuvan Applen toimintaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Eurooppalaiset suoratoistopalvelut ovat kirjelmöineet Euroopan komissiolle tyytymättömyydestään Applea kohtaan. Spotifyn ja Deezerin toimitusjohtajien mukaan Apple toimii väärin periessään 30 prosentin osuuden App Storen kautta tehdyistä tilauksista.

Käyttäjien näkökulmasta App Store tarjoaa kätevän ja kitkattoman tavan hankkia suoratoistopalvelutilaus, mutta Spotifyn ja Deezerin kaltaiset yhtiöt joutuvat pulittamaan näistä tilauksista vajaan kolmanneksen Applelle. Noin 10 euroa kuukaudessa maksavasta palvelusta siis kolme euroa menee Applen pussiin, mikä ei ohuilla marginaaleilla pelaavien suoratoistopalveluiden näkökulmasta ole kestävää.

Spotify ja kumppanit voivat kuitenkin kiertää App Storen tarjoamalla palvelun omille verkkosivuille ohjaavaa linkkiä, jossa palvelun voi myös tilata. Tällöin Apple ei pääse lainkaan osingoille, mutta samalla tilauskokemus ei ole erityisen optimaalinen.


Apple on perinyt jatkuvista tilauksista 30 prosentin osuutta jo usean vuoden ajan. Syy miksi tämä nousee vasta nyt ongelmaksi lienee se, että Apple on laajentunut musiikin suoratoistoon Apple Music -palvelullaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT