AfterDawn logo

CCleaner-haittaohjelmalla hyökättiin teknologiayritysten verkkkoihin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Aiemmin tällä viikolla selvisi, että huippusuosittuun CCleaner-puhdistustyökaluun oli ujutettu haittaohjelma. Ohjelman versionumeroon 5.33 istutettiin haittaohjelma ilmeisesti tietomurron avulla, joten yhtiön työntekijät tuskin liittyvät tapaukseen.

Mikäli käytät CCleaneria, niin suosittelemme lataamaan uusimman ja puhtaan version download.fi-palvelusta:

Lataa uusin, puhdas CCleaner täältä (download.fi)

CCleanerilla on miljoonia käyttäjiä ympäri maailmaa, joten haittaohjelmalla oli hyvä kasvualusta leviämiselle. Saastunut versio CCleanerista ehti levitä yli 700 000 tietokoneeseen. Alun perin luultiin saastuneiden tietokoneiden määrän olevan noin 2,3 miljoonaa.

Ciscon omistama Talos-tietoturvayhtiön analyysin mukaan haittaohjelman ensisijainen kohde ei kuitenkaan ollut tavallinen kotikäyttäjä, vaan haittaohjelman tarkemmassa tutkinnassa on selvinnyt, että se on määritetty tutkimaan onko haittaohjelma asentunut tiettyjen teknologiayhtiöiden sisäisen verkkoon kuuluvalle tietokoneelle.


Kohteena on ollut ilmeisesti 18 eri teknologayhtiötä, kuten Intel, Google, Microsoft, Akamai, Samsung, Sony, VMware, HTC, Linksys, D-Link ja Cisco. Lopullinen tavoite on ilmeisesti saada imuroitua yhtiöiden sisäisistä verkoista yrityssalaisuuksia.

CCleanerin omistaa nykyisin tietoturvayhtiö Avast.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT