AfterDawn logo

Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Yhdysvalloissa poliittinen keskustelu on kiihtynyt Charlottesvillen levottomuuksien seurauksena. Virginialaiseen kaupunkiin julistettiin hätätila äärioikeiston mielenosoituksen takia, jotta kaupunkiin saataisiin tarpeeksi viranomaisresursseja. Levottomuuksissa yksi ihminen kuoli yliajon seurauksena.

Charlottesvillen tapahtumat ovat saaneet myös teknologiayhtiöt reagoimaan. Lumipallo lähti vyörymään The Daily Stormer -sivuston julkaisemasta artikkelista, jossa kirjoitettiin pilkalliseen sävyyn Charlottesvillessä menehtyneestä Heather Heyeristä. Sivuston domain-tarjoaja GoDaddy päätti lakkautta asiakassuhteen sivuston kanssa, minkä seurauksena Daily Stormer siirtyi Googlelle, joka niin ikään kieltäytyi tekemästä yhteistyötä. Nyt sivusto toimii dark webissä.

Sisältöneutraaliuden nimiin vannonut Cloudflare on myös päättänyt, ettei se enää suojaa Daily Stromeria palvelunestohyökkäyksiltä.


GoDaddyn ja Googlen lisäksi muutkin teknologiayhtiöt ovat alkaneet kampanjoida uusnatsistisia ja valkoista ylivaltaa kannattavia sivustoja vastaan. Facebook on poistanut yhteisöpalvelustaan linkkejä Daily Stormerin artikkeliin ja Discord-keskustelupalvelu on alkanut siistiä palvelusta natsistisia keskusteluita ja käyttäjiä. Majoituspalvelu Airbnb on myös sulkenut ovensa valkoista ylivaltaa kannattavilta.

Suoratoistopalvelu Spotify vuorostaan lupaa poistaa vihamusiikin palvelustaan kun kyseenalaiset kappaleet tuodaan sen tietoon. Apple ja PayPal ovat vuorostaan lopettaneet maksujen välittämisen sivustoille, jotka myyvät uusnatsistisia tai valkoista ylivaltaa ihannoivia vaatteita.

4 KOMMENTTIA

KikkiMaus1/4

Sananvapaus on kiva asia niin kauan kun sanot asioita joiden kanssa olen samaa mieltä. Tämä harvinaisen selvä.

Lumikki2/4

En oikein tiedä miten asia liittyy sananvapauteen, koska sananavapaus ei tarkoita väkivalta tekoja. Erimieltä saa olla ja ilmaista mielipiteensä. Mutta se ei tarkoita että ajetaan autolla väkijoukkoihin niin että ihmisiä kuolee ja kymmenittäin loukkaantuu.

Vai tarkoitatko vain web-sivuja?

No, tavallaan se on sitä sananvapauden estämistä. Mutta ei maailmassa saa kaikenlaisia web-sivujakaan pitää. Etenkin sellaisia joissa yllytetään toisia väkivaltaan tai rikoksiin.

KikkiMaus3/4

Ja yhden (1) henkilön teosta saa tuomita ja demonisoida kaikki muut jotka eivät ole samaa mieltä? Tällä logiikalla Black Lives Matter on terroristijärjestö. Vai eikö tämä päde koska BLM ei ole "uusnatsi" porukkaa?

HCT4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KikkiMaus:

Ja yhden (1) henkilön teosta saa tuomita ja demonisoida kaikki muut jotka eivät ole samaa mieltä? Tällä logiikalla Black Lives Matter on terroristijärjestö. Vai eikö tämä päde koska BLM ei ole "uusnatsi" porukkaa?

Oletko jo käynyt The Daily Stormer sivustolla antamassa tukesi, kun näin jukeasti kohdellaan, jos et, niin mene nyt ihmeessä aateveljiäsi tukemaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT