AfterDawn logo

AR-lasien yleistyminen voi alkaa – Näyttöteknologiassa otetaan harppauksia eteenpäin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Brittiläinen aaltojohtamiseen perustuvaa AR-näyttöteknologiaa kehittävä WaveOptics on hankkinut sijoittajilta 16 miljoonaa dollaria lisää rahoitusta yhtiön tuotteiden kehitystä varten. Yhtiön perustajiin kuuluvan Sumanta Talukdarin mukaan WaveOptics tekee parhaillaan yhteistyötä suurten yhtiöiden kanssa teknologian kaupallistamiseksi.

WaveOptics kehittää käytännössä ohutta ja läpinäkyvää linssiä, jossa voidaan esittää hologrammimaisesti reaalimaailman objekteihin sekoittuvaa digitaalista sisältöä. Sen avulla AR-sovelluksia voisi käyttää kevytrakenteisten lasien kautta, mutta lasien lopullisen rakenteen ja koon määrittää lopulta lasien tarvitsema laskentateho sekä akku. Yhtiöön sijoittaneen Robert Bosch Venture Capitalin mukaan edullinen ja hyvän käyttökokemuksen tarjoava AR-optiikka on perusedellytys laitekategorian yleistymiselle.

Ensimmäiset WaveOpticsin tekniikkaa hyödyntävät tuotteet saattavat tulla markkinoille jo ensi vuonna. Tuotteet on kohdennettu sekä yritys- että kuluttajamarkkinoille.


WaveOpticsin kanssa kilpailevaa näyttöteknologiaa kehittävät israelilainen Lumus sekä suomalainen Dispelix.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT