AfterDawn logo

Kiina hyökkää VPN-palveluiden kimppuun? Kansalaisilta voidaan kieltää käyttö

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Uutistoimisto Bloombergin lähteiden mukaan Kiina aikoisi vaatia maan suurimpia Internet-operaattoreita estämään VPN-palveluiden käytön henkilöasiakkailta. VPN-palveluita käytetään yleisesti yritysmaailmassa, mutta lisäksi niiden käyttö on yleistynyt yksityiskäytössä oman henkilöllisyyden tai sijainnin jäljittämisen estämiseksi.

Kiinan tapauksessa VPN-palveluita käytetään muun muassa nettisensuurin kiertämiseen. Kiinan hallinto valvoo tarkasti millaisiin web-sisältöihin kansalaiset pääsevät käsiksi ja hallitsee tätä kautta kansalaisten tiedonsaantia. Sananvapauden puolustajat eivät luonnollisestikaan pidä tällaisesta kontrollista, vaan taistelevat valtion puuttumista vastaan. VPN-palveluiden avulla kiinalaiset voivat kiertää sensuuria ja päästä kiellettyihin verkkosivuihin käsiksi.

Bloombergin mukaan VPN-kielto tulisi voimaan ensi vuoden helmikuussa. Kiinankielisen Paper-verkkosivuston mukaan tällaista kieltomääräystä ei ole annettu operaattoreille.


Muutamat Kiinassa suosituksi nousseet VPN-palvelut ovat joutuneet lopettamaan toimintansa kesän aikana. Lopettaneiden joukossa on esimerkiksi GreenVPN ja Haibei VPN, jotka perustelivat lopettamista viranomaisten lähettämällä kirjelmällä. Kirjelmän sisällöstä ei paljastettu tarkempia tietoja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT