AfterDawn logo

EU:n hurja tavoite: Jokaiseen kylään ilmainen langaton netti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdottaa vuosittaisessa unionin tilaa käsittelevässä puheessaan varsin kunnianhimoisia tavoitteita EU:n viestintäteknologian kehittymiselle.

Puheessa ehdotetaan esimerkiksi, että jokaisen EU-jäsenmaan kaupungin ja kylän keskeiset julkiset paikat varustettaisiin ilmaisella Wi-Fi-yhteydellä vuoteen 2020 mennessä. Tällöin Internetiä pääsisi selaamaan ilmaiseksi ilman esimerkiksi matkapuhelinverkkoyhteyttä. EU:n tavoitteena on tosin ollut poistaa matkapuhelinyhteyksien verkkovierailumaksut, joita peritään yhteyden käytöstä ulkomailla. Ilmainen Wi-Fi-yhteys ei siis tarjoaisi erityisen paljoa lisäarvoa matkustavillekaan EU-kansalaisille.

Ilmaisen verkkoyhteyden lisäksi komission tavoitteena on, että viidennen sukupolven matkapuhelinverkkoteknologia olisi otettu kattavasti käyttöön unionin alueella vuoteen 2025 mennessä. Komission laskelmien mukaan uusi teknologia voisi synnyttää jopa kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa. Komissio haluaa myös, että uudet viestitekniikat hyödyttäisivät kaikkia eli kansalaisen asuinpaikalla ei pitäisi rajoittaa tekniikan käyttömahdollisuutta.


Näiden tavoitteiden lisäksi komissio haluaa, että jokaisessa kotitaloudessa olisi vähintään 100 Mbps:n verkkoyhteys vuoteen 2025 mennessä.

Komissio esitteli myös esityksensä tekijänoikeusdirektiivien uudistamiseksi. Paketin keskeiseen sisältöön kuuluu niin sanottu YouTube-sääntö eli median välittäjäpalvelut velvotettaisiin nykyistä voimakkaammin käyttämään tehokkaita menetelmiä luvattomasti palveluun ladatun sisällön poistamiseksi.

3 KOMMENTTIA

avthein1/3

Sairas tekijänoikeusfasismin palvonta joutaisi tuosta hankkeesta todellakin pois! Ei postilaitoskaan tai tiestön ylläpitäjä ole vastuussa siitä mitä käyttäjät kuljettavat tai lähettelevät.

Jos postissa tulee pommikirje ja se tappaa ihmisiä niin kyllä pommiin tekijää ja lähettäjää etsitään hartaasti eikä viedä postimiestä murhasta tuomittavaksi! Vaikka henki ja terveys ovat paljon tärkeämpiä kuin jotkut sairaat haihattelut spekulatiivisista voittojenmenetyksistä epäkaupallisen sisällön välittämisen vuoksi.

Sama jos alettaisiin vainota tavaroitaan lainaavia ihmisiä tai kirpputoreja joilla käytettyä tavaraa vaihtuu jopa kaupallisesti. Siitäkin kun aiheutuu ihan vastaavia tulonmenetysten uhkia kuin ns. epäkaupallisesta "piratismista".

Onko sairaisiin mittasuhteisiin menevä ahneus sitten noin sairaasti pyhitettyä kun pelkkien voittojen menetysten mahdollinen uhka oikeuttaisi moisen fasistisen kontrollin ja jopa siihen velvoittamisen? Eikö ole jo opittu tarpeeksi sairaasta sensuurista jossa täysin syyttömän ovat joutuneet ilman mitään varmistuksia uhreiksi. Epäilyn herätessä tulee varmistaa onko kyseessä oikeasti rike ja vasta asian varmistuessa tuomita eli esim. poistaa sisältöä julkisesti saatavilta. Tekijänoikeusfasismissa kun edetään "ammu ensin kysy sitten" -periaatteella!

EU näyttäisi todella sairasta esimerkkiä totalitaristisille valtioille ja diktaattoreille sananvapauden raiskaamisessa internetissä. Jopa totalitaristeja sairaammin, kun totalitarismeissakin sensuurin perusteena käytetään turvallisuutta ja levottomuuksien ehkäisemistä (joka sekin on lähempänä hengen ja terveyden suojelua kuin sairasta ahneuden palvontaa jota länsimaissa käytetään oikeutuksena sananvapaudenkin raiskaamiselle. Vaikka kyseessä olisikin lienee enemmän tai vähemmän tekaistu tekosyy.)

muppis2/3

Näkis vaan ja kuulis kolinan.

tonttila3/3

Eli ne jotka eivät sitten asu keskustoissa maksavat ne "ilmaiset" netit?

Ilmaista kun ei ole olemassa..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT