AfterDawn logo

YouTube ottaa mallia Facebookista – Yrittää kehittyä sosiaalisempaan suuntaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Facebookin, Instagramin, Snapchatin ja Twitterin myötä sosiaalisesta mediasta on tullut iso Internet-aikakauden trendi, mutta hakukonejätti Googlelta se on päässyt menemään lähes kokonaan ohi. Yhtiö yritti kyllä laajentua tälle alueelle Google+:n avulla, mutta mitään hittipalvelua siitä ei kuitenkaan tullut.

Yhteisöllisyys on kuitenkin voimissaan YouTubessa ja sitä Google / Alphabet aikoo VentureBeatin tietojen mukaan kehittää eteenpäin. YouTuben avulla videobloggaajat ovat saaneet kerättyä itselleen tuhansista faneista koostuvia yleisöjä, mutta keinot pitää yhteyttä fanipohjaan ovat jääneet palvelun kehityksessä taka-alalle. Backstageksi kutsutun kehityshankkeen avulla YouTubea on tarkoitus kehittää keskustelevampaan suuntaan.

VentureBeatin mukaan Backstagen myötä tubettajien ei tarvitsisi enää turvautua Twitteriin tai Facebookiin kertoakseen kuulumisistaan tekstimuotoisten viestien avulla, vaan yhteydenpito onnistuu Facebookin aikajanaa muistuttavan viestivirrasta käsin YouTuben sisällä. Tekstipäivitysten lisäksi Backstage mahdollistaa VentureBeatin mukaan myös kuvien jakamisen.


Backstagen kehitys on jo pitkällä ja se saatetaan ottaa rajoitetusti käyttöön jo tämän vuoden aikana.

1 KOMMENTTI

muppis1/1

Google yrittää väkisin tunkea sen G+:n läpi?
Vastahan tuota uutisoitiin, että kommentointi ei enää vaadi G+ tiliä, mutta siihenkin näköjään oli syynsä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT