AfterDawn logo

Googlen toimitusjohtaja: Tietokoneet muuttuvat totaalisesti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Googlen 1990-luvun lopulla perustaneilla Larry Pagella ja Sergey Brinillä on ollut tapana julkaista vuosittain osakkeenomistajille suunnattu Founders' Letter -kirje, jossa avataan perustajaosakkeiden näkemyksiä yhtiöstä ja visioista tulevaisuuden tietotekniikasta. Tällä kertaa Page ja Brin eivät kirjoittaneet tällaista kirjettä, vaan kirjoitusvastuu annettiin Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichaille.

Pichain teksti kietoutuu käytännössä kokonaan tekoälytutkimuksen ympärille. Hän odottaa tekoälyn muuttavan tietotekniikkaa jopa niin rajusti, että henkilökohtaiset tietokoneet häviävät kokonaan. Tietokoneet ovat tarkoittaneet tähän asti toimistopöydällä nököttävää isoa näyttöä tai taskunpohjalla lojuvaa älypuhelinta, mutta tekoälyn myötä tietokoneiden fyysinen muoto häviää tai muuttuu täysin merkityksettömäksi.

Kirjoituksen teema ei valittu sattumalta, sillä Google on jo pidemmän aikaa investoinut paljon tekoälyyn. Yhtiö osti vuonna 2014 tekoälyä kehittäneen DeepMind-yhtiön, jonka tuotoksia päästiin ihmettelemään tämän vuoden alussa, kun DeepMindin tekoäly asetettiin ammattitason Go-pelaajaa vastaan. Tekoäly voitti Go-turnauksessa ihmisen. Googlen hakukoneen kehityksestä vastaava johtajakin vaihtui tänä vuonna ja ruoriin astui tekoälytutkimuksen parissa töitä tehnyt John Giannandrea.

5 KOMMENTTIA

Joku4 (vahvistamaton)1/5

Vaikea kuvitella että teen musiikkia ilman tietokonetta. Vaikea kuvitella että tekisin niin edes, vaikka olisin sadan vuoden päästä elossa. Vaikea kuvitella että elokuvia säädetään ja muokataan ilman tietokonetta. Vaikea kuvitella että maksaisin, kirjoittaisin sähköposteja ilman älypuhelinta/tietokonetta. Vaikka olisi vaihtoehtona puhua seinälle maksaakseen laskun. Käytän mielummin tietokonetta.

Lumikki2/5

Itse en myöskään oikein tajunnut että miten tekoäly muka hävittää sen fyysisen työkalun. Tarkoitan että ihmisen silmien ja korvien pitää olla kontaktissa johonkin että voisi kommunikoida. Jos tällä tarkoitetaan "päätetyöskentelyä" tekoälyyn laseilla ja puhumalla niin kuka edes tahtoisi luovuttaa kaiken hallinnan ja yksityisyytensä jollekkin yritykselle.

Kaakatus3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joku4:

Ja 50-vuotta takaparin oli vaikea kuvitella tekevänsä noita asioita tietokoneella. Tabletitkin tuntuivat julkaisuvaiheessa hyvin turhilta, mutta enää en haluaisi surffailla sohvalla istuessani läppäri sylissä.

pentsu4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Itse en myöskään oikein tajunnut että miten tekoäly muka hävittää sen fyysisen työkalun. Tarkoitan että ihmisen silmien ja korvien pitää olla kontaktissa johonkin että voisi kommunikoida. Jos tällä tarkoitetaan "päätetyöskentelyä" tekoälyyn laseilla ja puhumalla niin kuka edes tahtoisi luovuttaa kaiken hallinnan ja yksityisyytensä jollekkin yritykselle.

Mietin samaa itsekin. Ehkä tämä googlen "tekoäly" on jotain niin hienoa etteivät he voi kertoa mitä se käytännössä on. Arkistoin tämän tässä vaheessa sarjaan "huuhaa".

user@org (vahvistamaton)5/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joku4:

Vaikea kuvitella että teen musiikkia ilman tietokonetta. Vaikea kuvitella että tekisin niin edes, vaikka olisin sadan vuoden päästä elossa.

Tästä tässä kyse, vaikea kuvitella. Vertaa viimevuosisadan ja vanhemmat säveltäjät, harva heistä kuvitteli tulevaisuudessa tehtävän musiikkia PCllä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joku4:

Vaikea kuvitella että elokuvia säädetään ja muokataan ilman tietokonetta. Vaikea kuvitella että maksaisin, kirjoittaisin sähköposteja ilman älypuhelinta/tietokonetta.

Laskujen maksaminen, PCllä, vaikea kuvitella että se jotkuu kovin pitään, videoiden säätäminen PCllä, tänäpäivänä ehkä sen takia että huonoista paras, ei sen takia että ei voisi kuvitella parempaa.
Emailit ja muut viestinnät siellä varmaan myös nopea kehitystä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joku4:

Käytän mielummin tietokonetta.

Aika kova väite, jos ei vielä tiedossa mikä se vaihtoehto on.

En tarkoita etteikö sinulla se tietokone voisi viedä voittoa, ja jos mennyt ennustaa tulevaa niin on tänäpäivänäkin jotka ihan periaatteessa ei mielellään käytä mitään puolijohdelaitetta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT