AfterDawn logo

Unohdettu yhteisöpalvelu myytiin lehtiyhtiölle

Matti Robinson Matti Robinson

Muistatteko vielä MySpacen? Ei se mitään, ei moni muukaan. Kyseinen vuosituhannen alun yhteisöpalvelu oli eräänlainen Facebookin edeltäjä, mutta on vajonnut unholaan Facebookin ohitettua palvelun 2008. Sivusto on kuitenkin yhä olemassa ja on mennyt nyt kaupaksi.

Uutena omistajana on hieman yllättäen ikoninen, liki satavuotias lehtiyhtiö Time.

Time osti itseasiassa Viant-nimisen yhtiön ja sen omistamat palvelut. Näihin lukeutui erityisesti käyttäjädatan keräystä ja markkinointiosaamista, mutta myös muutamia sivubisneksiä, kuten MySpace.

Viantin ostamisen taustalla oli Timen halu parantaa ja aktivoida käyttäjiä lehtijätin omistamien brändien keskuudessa. Näihin kuuluvat mm. Time, Fortune, People sekä Sports Illustrated. Tämä puolestaan tarkoittaa, että yhtiö pystyy jatkossa tarjoamaan datapohjaista mainontaa ja brändimainontaa paremmin.

Kauppa tuskin muuttaa MySpacen tilannetta kovinkaan paljoa. On vaikea nähdä, että Timella on kovin suuria suunnitelmia yhteisöpalvelulle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT