AfterDawn logo

Netflix keksi uuden menetelmän – Videot toistuvat aiempaa hitaammilla yhteyksillä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Netflix on ottamassa parhaillaan käyttöön uutta pakkausmenetelmää, jonka ansiosta suoratoistopalvelun välittämän Full HD -tasoisen videokuvan kaistantarve saadaan 20 prosenttia pienemmäksi. Se ei välttämättä kuulosta isolta (jos vertaa esimerkiksi VP9:n tai HEVCin lupauksiin), mutta teleoperaattoreiden kanssa verkkoyhteyksien takia tappelevalle suoratoistopalvelulle se voi tarkoittaa isoa säästöä.

Uudesta pakkausmenetelmästä uutisoi Variety, jonka mukaan Netflixin insinöörit ovat hioneet menetelmää viimeiset neljä vuotta ja käyttäneet samalla avuksi yliopistojen osaamista. Varietyn mukaan Netflixin menetelmän johtoajatus on, ettei kaikkia videoita kannata pakata samanlaisilla asetuksilla, koska videoiden kohtaukset ja taiteelliset toteutuksetkin ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi animaatioita voidaan pakata voimakkaammin kuvanlaadun heikentymättä, kun taas esimerkiksi toimintaelokuvissa liian voimakas pakkaus aiheuttaa näkyviä virheitä kuvaan.

Netflixin menetelmä ei Varietyn jutun perusteella liity varsinaisesti suoraan enkoodausalgoritmeihin, vaan keinoon lajitella automatisoidusti erilaiset videot enkoodauksen suorittamista varten tietyillä asetuksilla.

Esimerkiksi My Little Pony -jakson (Full HD) bittivirta saatiin menetelmän avulla laskettua 5800 kbps:sta vain 1500 kbps:iin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jaksoa voi katsoa Full HD -tarkkuudella paljon hitaammalla yhteydellä. Erot eivät ole kuitenkaan läheskään aina näin suuria, esimerkiksi Orange is the New Black -jaksossa yllettiin 4640 kbps:n bittivirtaan (5800 kbps:n sijaan).

Netflixin on määrä saada koko tarjontansa enkoodattua uudella menetelmällä ensi vuoden maaliskuuhun mennessä. Pakkausurakka on valtava, mutta Netflix hyödyntää vuokraamiensa palvelimien luppoajan tehtävää varten.

Netflixin elokuvat ja TV-sarjat pakataan suurimmaksi osaksi tällä hetkellä H.264:llä. Entisestään pienempiä bittivirtoja voidaan odottaa, kunhan Netflix aloittaa siirtymisen VP9:ään tai HEVC:hen, joista jälkimmäistä käytetään jo Ultra HD -sisältöjen kohdalla.

9 KOMMENTTIA

nwind1/9

Niinpä niin ja kohta aletaan näkemään isommilla ruuduilla pixelipaskaa jonka jälkeen netflix sanoo vain että vika on automaattisessa yhteyden tunnistuksessa ja tai nettiyhteydessä. Jos mennäään oikeasti yli 1/3 pakkauksessa niin kukaan järkevä ei voi väittää että laatu on sama. Voiton maksimointi on avain.

coocie982/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nwind:

Pakkauksen maailma on ihmeellinen (ja hieman elitistinen, mutta ei mennä sinne). Itse olen kyllä nähnyt, että 20 min n. 700 MB tiedosto saadaan 200 MB:seen täysin samalla ellei jopa paremmalla laadulla kun kohina filtteröitiin pois ilman yksityiskohtien menettämistä.

Kaikki ei tietty pakkaudu samalla tavalla ja jotkut varmasti väittävät, että jos kohina oli alkuperäisessä lähteessä niin sen filtteröiminen oli väärin. Pointtina oli kuitenkin, että sitä tiedoston kokoa saadaan tänä päivänä tosi tehokkaasti pienennettyä ilman merkittäviä menetyksiä. Tämä vaatii kuitenkin usein hyviä taitoja ja ymmärrystä videokuvasta (mitä minulla ei ole ja sen vähäisenkin olen unohtanut).

Jos alakerrassa on aivan sairaat videontoistolaitteet ja pienetkin muutokset näyttävät pahoilta... no, ne on varmaan niitä rikkaiden ongelmia :)

user@org (vahvistamaton)3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nwind:

Jos mennäään oikeasti yli 1/3 pakkauksessa niin kukaan järkevä ei voi väittää että laatu on sama.

Ihan mutuillen väitän että tuollaiseen suhteeseen voi päästä ilman laatutappioita, ja ihan käytännössä voidaan käyttää paljon rankempaa, kuten käytetäänkin, taitavat mennä ennemmin 1/x0, en yllättyisi jos alle sadasosaankin.

Uutisessa kävi myös selväksi että tiukempi pakkaus ei tarkoita automaattisesti heikompaa laatua. Uutisen tapauksessa ei tosin suoraan väitetty että laatu kaikilla mittareilla olisi vähintään entinen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nwind:

Voiton maksimointi on avain.

Asiaa voi kutsua monella nimellä.

No kutsuu millä kutsuu, niin tämäntyyppiset ratkaisut ovat etu kaikille - läpi ketjun.

arcanix4/9

Eli Netflix löysi VBR ja animaatio ruksit h.264 enkooderista. Ihme, että tähän meni 4 vuotta.

user@org (vahvistamaton)5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Eli Netflix löysi VBR ja animaatio ruksit h.264 enkooderista. Ihme, että tähän meni 4 vuotta.

Uutisen mukaan ei kyse ollut rukseista, vaan sisällön analysoimisesta ja sille optimaallisemmasta käsittelystä. Tuskin heidän softissa ruksia oli valmiina, tai no mistä tietää...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

että tähän meni 4 vuotta.

Joku heittänyt että asiaa voisi miettiä, seuraavana vuonna asia tullut jonkun opiskelian kanssa puheeksi, kolmantena vuonna opiskelia aloittanut ja neljäntenä saanut asian paperille.

WereCatf6/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Eli Netflix löysi VBR ja animaatio ruksit h.264 enkooderista. Ihme, että tähän meni 4 vuotta.

Uutisen mukaan ei kyse ollut rukseista, vaan sisällön analysoimisesta ja sille optimaallisemmasta käsittelystä. Tuskin heidän softissa ruksia oli valmiina, tai no mistä tietää...

Hieman tarkentaen, tähän asti Netflixin softa on vaan transkoodannu kaiken sisällön samoilla asetuksilla riippumatta siitä, minkälaista sisältöä oikeesti on ollut kyseessä. Nyt jatkossa se softa osaa analysoida koko kohteen pätkinä ja kokonaisuutena, ja sen mukaan valitsee, mitä profiilia käyttää -- animelle ja muulle piirretylle animaatiolle esim. hi10p sopii paremmin, ko 8p, mut bittitaajuutta taas voi laskea ilman näkyvää eroa kuvanlaatuun.

Ja kyseessä ei tosiaan ole VBR; VBR ei sovellu striimaukseen epätasaisten vaatimustensa takia, vaan käytännössä kaikki striimauspalvelut käyttää CBR:ää.

capuzino7/9

Vaikuttaa vähän samanlaiselle tekniikalle kuin esim. Handbraken Constant Quality-asetus, jossa säädetään videolle pysyvä laatu bitraten sijaan. Lopputulos on periaatteessa VBR, mutta todellisuudessa vaihtelu on varsin vähäistä. Joka tapauksessa tilaa säästyy huomattavasti laadusta tinkimättä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Ja kyseessä ei tosiaan ole VBR; VBR ei sovellu striimaukseen epätasaisten vaatimustensa takia, vaan käytännössä kaikki striimauspalvelut käyttää CBR:ää.

Ehkä video puolella, mutta musiikkipalveluista esim. Spotify ja Apple Music luottaa VBR:ään.

perhana8/9

Niin siis koko asian ydin tiivistyy tähän yhteen lauseeseen joka koodauksen kommentoijilta taisi jäädä lukematta:

Lainaus:

Netflixin menetelmä ei Varietyn jutun perusteella liity varsinaisesti suoraan enkoodausalgoritmeihin, vaan keinoon lajitella automatisoidusti erilaiset videot enkoodauksen suorittamista varten tietyillä asetuksilla.

Eli ei tässä nyt mitää uutta koodausmenetelmää olla keksimässä, vaan menetelmää jolla automaattisesta valitaan kullekkin videolle sopivin koodaus, eli jos alkuperäisvideo on vaikkapa jokin 80 luvun elokuva, voidaan se pakata huomattavasti heikompilaatuiseksi ilman että sen laatu huononee alkuperäisestä, eikä sen striimaamiseen siis kannata käyttää samanlaisia asetuksia kuin uusissa elokuvissa.

WereCatf9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:

Vaikuttaa vähän samanlaiselle tekniikalle kuin esim. Handbraken Constant Quality-asetus, jossa säädetään videolle pysyvä laatu bitraten sijaan. Lopputulos on periaatteessa VBR, mutta todellisuudessa vaihtelu on varsin vähäistä. Joka tapauksessa tilaa säästyy huomattavasti laadusta tinkimättä.

Ei, CQP:ssä on ihan sama ongelma, ko VBR:ssäkin ja sen takia se ei sovellu videon striimaukseen. Kyseessä on edelleen CBR; kuten sanoin, videot analysoidaan ennen pakkausta ja sen mukaan valitaan, mitä asetuksia siihen pakkaukseen käytetään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:

Ehkä video puolella, mutta musiikkipalveluista esim. Spotify ja Apple Music luottaa VBR:ään.

Musiikissa puhutaan hieman eri bittinopeuksista ja datamääristä..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT