AfterDawn logo

Paljastuiko bitcoinin luojan henkilöllisyys vihdoinkin?

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Bitcoinin luoneen Satoshi Nakamoton todellinen henkilöllisyys on ollut aina suuri mysteeri, jota mediassa on yritetty kilvan selvittää. Wired epäilee tuoreessa uutisessaan, että nimimerkin takana piilottelee australialainen Craig Steven Wright.

Wiredin päätelmiä tukee muutamat Wrightin henkilökohtaisen blogin kirjoitukset, joista selviää hänen kehittäneen bitcoinin kaltaista virtuaalivaluuttajärjestelmää jo ennen bitcoinin esittelyä. Eräässä poistetussa blogikirjoituksessa Wright totesi "bitcoinin beta-version tulevan julkiseksi huomenna". Kirjoitus oli julkaistu 10. tammikuuta 2009, eli päivä Satoshi Nakamoton julkistuksen jälkeen. Aikavyöhykkeiden takia kirjoitus saattaa kuitenkin olla julkaistu jo ennen Nakamoton julkistusta – joka tapauksessa Wright on kuitenkin päättänyt poistaa kirjoituksensa kokonaan.

Wired sai käsiinsä myös vuotaneita sähköposteja, joiden mukaan Wrightin ystävällä David Kleimanilla oli rahasto, jonka varallisuuteen kuului 1,1 miljoonaa bitcoinia. Kleiman menehtyi vuonna 2013, minkä jälkeen Wright on hallinnut rahastoa. Satoshi Nakamoton hallinnassa epäilyllä bitcoin-tilillä on yhtä paljon bitcoineja. Kleiman lienee ollut mukana bitcoinin perustamisessa.


Wrightin yrityksen hallinnassa on myös kaksi supertietokonetta, jotka molemmat on listattu maailman 500 tehokkaimman supertietokoneen joukkoon. Tietokoneista toinen on myös tehokkain yksityisessä omistuksessa oleva supertietokone.

Wired myöntää, ettei todisteista yksikään todista vedenpitävästi Nakamoton henkilöllisyyttä, mutta ne antavat vahvan vihjeen Wrightin suuntaan.

Päivitys. Australian poliisi on tehnyt kotietsinnän Wrightin kotiin. Poliisi on selventänyt, että tutkinta ei liity millään tavalla paria tuntia aiemmin julkaistuihin uutisiin. Kotietsintä suoritettiin Australian verohallinnon tekemien tutkintapyyntöjen takia.

2 KOMMENTTIA

beget1/2

Vanha viisaus pätee taas. Jos uutisen otsikossa on kysymysmerkki, niin vastaus on aina EI.

Mynthon2/2

Viime vuonna samasta asiasta häiriköitiin ihmisiä kaliforniassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT