AfterDawn logo

Viestintäviraston ohjeet: Mitä tehdä, kun joutuu verkkohuijauksen uhriksi?

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Viestintävirasto on julkaissut ohjeet siihen, kuinka on hyvä toimia epäillessään joutuneensä verkkorikoksen uhriksi.

Mainittuja verkkorikoksia voivat olla esimerkiksi tietojenkalasteluhyökkäys tai perinteinen haittaohjelmatartunta. "Verkkorikolliset eivät välttämättä ole kiinnostuneita uhrista henkilönä, vaan pikemminkin uhrin tietoliikenneyhteydestä, tietokoneen prosessointitehosta tai uhrin henkilötiedoista", kerrotaan ohjeessa.

Ohjeessa kehotetaan olemaan käyttämättä saastuneella koneella arkaluontosta tietoa sisältäviä palveluita, kuten verkkopankkia tai sähköpostia. Rahaliikennettä koskevissa ongelmatilanteissa ohjeet kehottavat olemaan yhteydessä omaan pankkiin tai siihen tahoon, jonka tunnusten arvelee vaarantuneen. Haittaohjelmia voi yrittää poistaa itse käyttämällä viruksentorjuntaohjelmia tai korjaus-CD:n kaltaisia apuvälineitä, mutta jos on epävarma toimenpiteistä, kannattaa kone viedä ammattimaiseen huoltoon.

Myös rikosilmoituksen tekeminen voi olla aiheellista, mikäli on menettänyt omaisuutta tai muutoin epäilee rikosta. Rikoksiin (tai epäiltyihin rikoksiin) liittyvistä tietoturvaloukkauksista voi halutessaan ilmoittaa myös itse suoraan Kyberturvallisuuskeskukselle, vaikka asiasta ei haluaisikaan tehdä rikosilmoitusta.


Lue seikkaperäiset ohjeet kokonaisuudessaan Viestintäviraston sivuilta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT