AfterDawn logo

Ensimmäisiä sakkoja jaetaan Apple Watchin käytöstä ajaessa

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Kuten varsin hyvin tiedämme, niin ajon aikana häiritsevien laitteiden käyttäminen on kiellettyä. Riippuu poliisista mikä lasketaan häiritseväksi käytöksi, mutta älypuhelimen räplääminen sitä ainakin on. Lisäksi jopa Google Glass -älylasien käytöstä on rapsahtanut sakkoja rapakon takana ja nyt vuorossa on Apple Watch.

CTV Newsin mukaan kanadalaismies on saanut älykellonsa käytöstä ajon aikana 120 dollarin. Poliisi pysäytti herran liikenteessä, kun hän oli vaihtamassa soivaa musiikkia Apple Watchistaan. Paikallisen lain mukaan minkään puhelintoiminnolla varustetun kädessä pidettävän laitteen käyttäminen ajon aikana ei ole sallittua.

Lähteen tavoittaman lakimiehen mukaan tapauksessa on kuitenkin pari tarkennusta vaativaa kohtaa, jotka saattavat muuttaa lopulta sakon pitävyyden. Apple Watchia ei varsinaisesti pidetä kädessä vaan ranteessa, jonka lisäksi puhelintoimintoa ei ole vaan se toimii Bluetooth-laitteena, joita saa käyttää lain mukaan ajossa.


Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tätä ja muita ennakkotapauksia.

1 KOMMENTTI

wipe20001/1

Lainsäätäjillä kyllä riittää hommia nopeasti muuttuvan tekniikan mukana:)

Mutta kun lait tunnetusti vaihtelevat suuresti eri maissa, on aika uskaliasta kirjoittaa "Kuten varsin hyvin tiedämme, niin ajon aikana häiritsevien laitteiden käyttäminen on kiellettyä", koska kaikissa maissa tälläistä kieltoa ei välttämättä ole.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT