AfterDawn logo

Norja lopettaa ensimmäisenä maana FM-radiolähetykset

Panu Roivas Panu Roivas
18 kommenttia

Norjassa on vastikään päätetty siirtyä FM-radiolähetyksistä uudempaan digitaaliseen Digital Audio Broadcasting (DAB) -formaattiin vuonna 2017.

Radio.no kertoo Norjan kulttuuriministeriön julkaisseen viime torstaina päätökseen FM-siirtymästä, joka alkaa vuonna 2017. Näin ollen Norja tulee olemaan ensimmäinen maa, joka siirtyy käyttämään yksinomaan digitaalista DAB-formaattia julkisissa radiopalveluissa. DAB-formaatilla on jo saatavissa 22 maanlaajuista kanavaa Norjassa, verrattuna FM-radion viiteen. Uudella formaatilla saavutetaan parempi kattavuus ja äänenlaatu. Suomessa Ylellä oli käytössä koeverkko vuodesta 1997 vuoteen 2005, mutta DAB-formaattiin ei päätytty siirtyä, ja DAB-formaatti on ehditty kritisoida vanhentuneeksi ja tarpeettomaksi.

18 KOMMENTTIA

DeNiWar1/18

Eikä tuo suomessa muutenkaan saisi kummoista menestystä saatika ainakaan kansalaisille useampia kanavia, siitä pitää t.o.mafia jämäkän huolen.

muppis2/18

Ylen olisi pitänyt vain sinnikkäästi jatkaa DAB:n käyttämistä. Tosin silloin lupamaksurahoitteisena se varmasti oli hankalaa. Radioita Suomessa on kuitenkin jokunen enemmän kuin telkkareita ja vain harva nykyautossa oleva radio osaa DAB:ia edes lisäosalla.
Siihen sitten mammojen ja pappojen kotiradiot. Ai että ne tykkää. >)

user@org (vahvistamaton)3/18

Lainaus:

Radio.no kertoo Norjan kulttuuriministeriön julkaisseen viime torstaina päätökseen FM-siirtymästä, joka alkaa vuonna 2017.

Koska siirtymä pitäisi olla valmis, tai siis koska FM lähetykset lopetetaan.

Olen digitalisoinnin kannattaja, mutta silti yllättävää ettei jätetä valmiutta edes yhdelle FM kanavalle poikkeustilanteita varten.

user@org (vahvistamaton)4/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Ylen olisi pitänyt vain sinnikkäästi jatkaa DAB:n käyttämistä.

Olisi vaatinut aikanaan valtiolta päätöksiä, nyt taitaa olla vähän myöhästä ja tuo tekniikka skipata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

ja vain harva nykyautossa oleva radio osaa DAB:ia edes lisäosalla.
Siihen sitten mammojen ja pappojen kotiradiot. Ai että ne tykkää. >)

Jos se digitaali radio olisi otettu putkeen kunnolla silloin vuosituhannen vaiheessa, niin laitekante olisi paremmassa kunnossa.

Nykyisellään tosiaan Suomessa taitaa olla DAB kanta aika vähäinen , vaikka joillain mammoilla/papoilla sellainen onkin.

tino65/18

Onhan FM vanha tekniikka, mutta en näe järkeä sen korvaamisesta vain sen takia että jotain muuta on kehitetty.

En usko että todellista kuluttajien tarvetta siirtymiseen on. FM-lähetysten kuluttaminen on niin halpojen ja huonoäänisten laitteiden varassa että laadun korotusta ei kyllä kuule. Kaikkien autoradioiden, keittiön muovilaatikoiden ja markettistereoiden radiot pitäisi korvata jotta joku jossain kuulisi eron. Ei tule tapahtumaan.

user@org (vahvistamaton)6/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tino6:

Onhan FM vanha tekniikka, mutta en näe järkeä sen korvaamisesta vain sen takia että jotain muuta on kehitetty.

Siitä ei kyse.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tino6:

Ei tule tapahtumaan.

Norja on kerran lykynät takarajaa, ja 2017 loppuunmennessä on aikatauluttu jo vuosia sitten, nyt oli välitarkistus onko aikataulu järkevä, eli siellä on nykyisellään iso laitekanta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tino6:

Kaikkien autoradioiden, keittiön muovilaatikoiden ja markettistereoiden radiot pitäisi korvata jotta joku jossain kuulisi eron.

Vanhoilla FM radioilla ei siirtymäajan jälkeen ole kauheasti kuunneltavaa, eli jos vielä vaihtamatta niin sitten aika.

Lumikki7/18

Vaikea sanoa mitään, koska itse en näe mitään syytä miksi pitäisi vaihtaa tekniikkaa. Ei asian digitalisoiminen aiheuta mitään muuta kuin miljoonat hyvinkin erillaiset pikku "tasku" radiovastaanottimen vanhentuvat ja mitään muuta sillä ei oikeasti saavutettu. Koko asiassa haisee liiketalouden taustavoimien "lemu", eikä oikea tarve.

user@org (vahvistamaton)8/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Vaikea sanoa mitään, koska itse en näe mitään syytä miksi pitäisi vaihtaa tekniikkaa.

Digitalisoinnissa on ideaa, mutta pitääkö sulkea vanha FM sen takia kokonaan?
Tässä kai katsottu että siirtymä on tarpeeksi pitkällä että niin voi tehdä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei asian digitalisoiminen aiheuta mitään muuta kuin miljoonat hyvinkin erillaiset pikku "tasku" radiovastaanottimen vanhentuvat ja mitään muuta sillä ei oikeasti saavutettu.

Hyötyjä on useita, FM kaista on tukossa, tulijoita enemmän mitä tilaa ja ns liikkuva vastaanotto, varsinkin taskuvastaanotto on haasteellista.

Mutta aikanaan homma jäi junnaan (poislukie muutama maa), niin alkaa muualla oleen jo tilanne missä juna meni jo. DABin esittelyn jälkeen teknisesti potetnttiaalisi muitakin vaihtoehtoja ollut , tosin moni jo pitkälti haudattu, no uusia on tullut tilalle.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Koko asiassa haisee liiketalouden taustavoimien "lemu", eikä oikea tarve.

Osapuolten välillä eroja, ne joilla vahvaa FM toimintaa eivät välttämättä ole olleet DABista kiinnostuneita, se toisi heille epätoivottua kilpailua.
Se taasen johtanut siihen että uusilla toimijoilla nousee kynnys lähteää yksinään uudelle alueella. (*
Kuluttajat taasen ei kiirehdi vastaanottimen hankintaa, kun ei ole vastaanotettavaa.
Valmistajat taasen jättävät vastaanottimista digi tuen pois, jos asiakkaat ei sitä vaadi.

(*
Tänäpäivänä IP jakelu on monelle pienelle vaihtoehto.

Zeitsei9/18

Aika ajanut DABin ohi. Kuten teräväpiirtokuvaa, nykyisessä mobiiliverkossa voisi suoratoistaa vaikka monikanava Wav-ääntä. Harmi kyllä moni nettiradio tarjoaa vain 128kbps mp3-virtaa.

mcmopo10/18

Onkohan tuossä syynä parempi kuuluvuus vuoristossa vai parempi äänenlaatu?

WereCatf11/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Vaikea sanoa mitään, koska itse en näe mitään syytä miksi pitäisi vaihtaa tekniikkaa.

Digitaalinen signaali käyttää paljon pienempää kaistanleveyttä, jaa kaistaa muuhun käyttöön enemmän.

user@org (vahvistamaton)12/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Aika ajanut DABin ohi. Kuten teräväpiirtokuvaa, nykyisessä mobiiliverkossa voisi suoratoistaa vaikka monikanava Wav-ääntä. Harmi kyllä moni nettiradio tarjoaa vain 128kbps mp3-virtaa.

Langattoman IPn päälle voidaan siirtyä, tasaiseen tahtiin tulee suunnitelmia.

Jos esim 128kbit/S bittivirralla, niin se alkaa jo mahtuun ilmaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

nykyisessä mobiiliverkossa voisi suoratoistaa ...

Nykyisellään ei Suomi verkoissa oikein toimisi.

Broadcast lähetys tarvitaan, (sama bitti kaikille), modeemit ehkä vielä liianmonimutakaisia ja virtaavieviä, korjaantumassa sekin, yksisuuntaisii ja ilman SIMiä.
Toisaalla rakkennellaan uusia haasteita, esim jotkut ajavat pririsoinnin kieltämistä tai että lähettäjä maksaisi yhteyden jne.

Sikkasa13/18

Eipä sillä väliä miten se radiokanavan höpinä autoon kuuluu,
kuhan kuuluu.

Analogisista tv-lähetyksistä kun luovuttiin tuli lätkäpelin
seuraamisesta mökillä mahdotonta. Kuva ja ääni kun pysähtyy
välillä signaalin heittojen takia.
Analogisessa lähetyksessä kuvan ja äänen laatu heikkeni,
mutta kriittiset hetket näkyivät silti.

Juontajan höpistessä radiossa, asian tasalla pysyy pienestä
rätinästä huolimatta. Hetkellinen äänen katkeaminen tiputtaisi
kartalta kyllä aika nopeasti.

Radiota kuunnellaan kuitenkin suurimmaksi osaksi liikkuvassa autossa. Miten lie tekniikka tuon ehkäisisi.

Lumikki14/18

Itse luulen että koko digitoimisen ajatus radioissa on puhdasta tekijäoikeus kontrollin hakua eikä mitään muuta. Pitäisi olla joku kunnon syy muutokseen eikä vain se että kun uusi tekniikka on mahdollista. Radioaallot nytkin laulaa tyhjyyttä. Ilmeisesti paskalla täyttäminen on tärkeämpää kuin muutaman kunnollisen kanavan tekeminen. Rahastuksen makua...

jartar15/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sikkasa:

Se ei ole digitv:n vika ettet halua laittaa kuntoon mökkisi antennijärjestelmää. Peilistä kannattaa etsiä syyllistä.

Siitä en tiedä, että tykkäätkö rätinöistä, mutta henkilökohtaisesti ne ärsyttää. Hetkellinen rätinä tiputtaa esim. mielenkiintoisesta keskustelusta heti pois kartalta jos se sattuu huonoon kohtaan. Virheetön ääni on paljon helpompi saavuttaa liikkuvassa autossa DAB tekniikalla kuin FM tekniikalla. Ihan siitä syystä, että FM tekniikan lähetys on paljon kalliimpaa. Rätinät ja tietyt lähetysalueet kuuluvat FM tekniikkaan juuri suurten kulujen vuoksi. DAB tekniikalla kaistaa tarvitaan paljon vähemmän ja virheettömän äänen lähettäminen on paljon helpompaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Itse luulen että koko digitoimisen ajatus radioissa on puhdasta tekijäoikeus kontrollin hakua eikä mitään muuta. Pitäisi olla joku kunnon syy muutokseen eikä vain se että kun uusi tekniikka on mahdollista. Radioaallot nytkin laulaa tyhjyyttä. Ilmeisesti paskalla täyttäminen on tärkeämpää kuin muutaman kunnollisen kanavan tekeminen. Rahastuksen makua...

Tässäkin ketjussa on kerrottu useita DAB tekniikan hyötyjä. Ääni on paljon parempi. Rätinät häviää. Lähettäminen on paljon halvempaa. On enemmän rahaa sisällön tuottamiseen. Sen lisäksi kaistaa on muillekkin kun "suurille pelaajille". Pienemmät toimijat voisi näin tulla tekemään omia radiokanavia. Laatu nousisi varmasti tämän myötä.

Mutta turha pelätä, että DAB tekniikka tulee suomeen. Se juna meni jo. Laitekannan kasvattaminen olisi pitänyt aloittaa aikoja sitten...

user@org (vahvistamaton)16/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Radioaallot nytkin laulaa tyhjyyttä.

Päinvastoin, kaistasta on pulaa.
Se että jos jossain paikkaa ei juuri jollain taajudella kuulu lähetystä, ei tarkoita että se taajuus olisi jotenkin vapaa ja tyhjä.

mjk17/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sikkasa:

Eipä sillä väliä miten se radiokanavan höpinä autoon kuuluu,
kuhan kuuluu.

Analogisista tv-lähetyksistä kun luovuttiin tuli lätkäpelin
seuraamisesta mökillä mahdotonta. Kuva ja ääni kun pysähtyy
välillä signaalin heittojen takia.
Analogisessa lähetyksessä kuvan ja äänen laatu heikkeni,
mutta kriittiset hetket näkyivät silti.

Juontajan höpistessä radiossa, asian tasalla pysyy pienestä
rätinästä huolimatta. Hetkellinen äänen katkeaminen tiputtaisi
kartalta kyllä aika nopeasti.

Radiota kuunnellaan kuitenkin suurimmaksi osaksi liikkuvassa autossa. Miten lie tekniikka tuon ehkäisisi.

Se ei ole digitv:n vika ettet halua laittaa kuntoon mökkisi antennijärjestelmää. Peilistä kannattaa etsiä syyllistä.

Siitä en tiedä, että tykkäätkö rätinöistä, mutta henkilökohtaisesti ne ärsyttää. Hetkellinen rätinä tiputtaa esim. mielenkiintoisesta keskustelusta heti pois kartalta jos se sattuu huonoon kohtaan. Virheetön ääni on paljon helpompi saavuttaa liikkuvassa autossa DAB tekniikalla kuin FM tekniikalla. Ihan siitä syystä, että FM tekniikan lähetys on paljon kalliimpaa. Rätinät ja tietyt lähetysalueet kuuluvat FM tekniikkaan juuri suurten kulujen vuoksi. DAB tekniikalla kaistaa tarvitaan paljon vähemmän ja virheettömän äänen lähettäminen on paljon helpompaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Itse luulen että koko digitoimisen ajatus radioissa on puhdasta tekijäoikeus kontrollin hakua eikä mitään muuta. Pitäisi olla joku kunnon syy muutokseen eikä vain se että kun uusi tekniikka on mahdollista. Radioaallot nytkin laulaa tyhjyyttä. Ilmeisesti paskalla täyttäminen on tärkeämpää kuin muutaman kunnollisen kanavan tekeminen. Rahastuksen makua...

Tässäkin ketjussa on kerrottu useita DAB tekniikan hyötyjä. Ääni on paljon parempi. Rätinät häviää. Lähettäminen on paljon halvempaa. On enemmän rahaa sisällön tuottamiseen. Sen lisäksi kaistaa on muillekkin kun "suurille pelaajille". Pienemmät toimijat voisi näin tulla tekemään omia radiokanavia. Laatu nousisi varmasti tämän myötä.

Mutta turha pelätä, että DAB tekniikka tulee suomeen. Se juna meni jo. Laitekannan kasvattaminen olisi pitänyt aloittaa aikoja sitten...

No kysymys, vaikuttaako tuo dab-lähtys tai oikeammin fm:n poisto juuri esim autosoittimiin? Monessa autossa kun sattuu olla se fm soitin vakiona :p (joissakin myös intergroituna esim ajotietokoneen kansaa etc) mahtaakohan lähetys tuolla digillä kuulua fm-radiossa? Jos ei niin mitenkähän se saadaan kuulumaan vanhoissa radioissa esim juuri autossa? Lisälaite joka maksaa maltaita..

user@org (vahvistamaton)18/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

No kysymys, vaikuttaako tuo dab-lähtys tai oikeammin fm:n poisto juuri esim autosoittimiin? Monessa autossa kun sattuu olla se fm soitin vakiona :p (joissakin myös intergroituna esim ajotietokoneen kansaa etc) mahtaakohan lähetys tuolla digillä kuulua fm-radiossa?

Autoissa on DAB radio, jos ei ole niin pelkkä FM radio ei sitä tue, jolloin tarvitseen päivittää DAB tukeen, jos haluaa jatkaa kuuntelua.

Siirtymäaika on ollut pitkä (jatkettukkin), eli myös automaahantuojat on kerinneet hyvin varautua, Suomessa toki tilanne eri kun DAB lähetyksetkin lopetettiin jo 10v sitten.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT