AfterDawn logo

Unohda 4K: HDR-ohjelmat tulevat Netflixiin ja Amazoniin tänä vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Ultra HD ja 4K ovat olleet parin viime vuoden ajan isoja muotisanoja digitaalisessa videoissa, mutta tänä vuonna se on saamassa rinnalleen kilpailevan trendin: HDR.

Valokuvaajille HDR on jo täysin tuttua puuroa. Monet ovat todennäköisesti huomanneet, että esimerkiksi ikkunaa päin kuvattaessa ikkunasta näkyvä maisema näkyy hyvin, mutta taas sisätiloissa olevat kohteet ovat täysin mustia (tai toisin päin, sisätilojen kohteet näkyvät hyvin, mutta ikkuna palaa niin sanotusti puhki"). Ratkaisuksi kirkkaiden ja himmeiden valonlähteiden tasapainottamiseen on käytetty HDR-tekniikkaa.

Nyt samanlainen laajan dynaamisen alueen mahdollistava tekniikka on tulossa myös televisio-ohjelmiin Dolby Vision -nimisenä. Tekniikan avulla elokuviin ja peleihinkin saadaan väri-informaation lisäksi tallennettua tietoa kohteen kirkkaudesta, minkä ansiosta television kirkkautta voidaan säätää kullekin kohtaukselle sopivaksi.

Netflix ilmoitti jo aikaisemmin, että se aikoo tuottaa uuden Marco Polo -sarjan HDR-tekniikalla, mikä antoi luvan odottaa tekniikan tulevan oikeasti kaupalliseenkin käyttöön. Amazon on lähtenyt peesaamaan Netflixiä ja se lupaa tuoda omaan videopalveluunsa HDR-yhteensopivaa sisältöä myöhemmin tänä vuonna.


HDR-tekniikan hyödyntämiseen tarvitaan sisällön lisäksi myös yhteensopiva televisio. Ensimmäisten HDR-televisioiden on tarkoitus tulla myyntiin myöhemmin tänä vuonna.

9 KOMMENTTIA

OneMember1/9

Lainaus:

Monet ovat huomanneet todennäköisesti huomanneet, että


Tainnut tulla ajatuskatko kesken lausetta.

Valje2/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

Lainaus:

Monet ovat huomanneet todennäköisesti huomanneet, että


Tainnut tulla ajatuskatko kesken lausetta.

Kiitos huomiosta, korjattu.

Phoenix433/9

En ihan tajunnu. Eikö "perus" OLED-telkkari riitä eri kirkkauksien esittämiseen? Tällöinhän tarvitaan vain muutoksia softaan?

WereCatf4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Phoenix43:

En ihan tajunnu. Eikö "perus" OLED-telkkari riitä eri kirkkauksien esittämiseen? Tällöinhän tarvitaan vain muutoksia softaan?

Ei, perus RGB-pikseli voi näyttää 256 eri kirkkausarvoa, joten yhden kohtauksen ja toisen kohtauksen välinen maksimikirkkausero on sen 256 astetta. Dynaamisesti näytön taustavalon kirkkautta säätämällä näiden eri kohtausten välistä kirkkauseroa voidaan nostaa vielä paljon enemmän.

talamus (vahvistamaton)5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Phoenix43:

En ihan tajunnu. Eikö "perus" OLED-telkkari riitä eri kirkkauksien esittämiseen? Tällöinhän tarvitaan vain muutoksia softaan?

Kyllä. Sikälimikäli laskentateho riittää.

HDRI:n voi ajatella siten, että RGB-arvojen 0..255 sijaan aletaankin käyttää floating pointteja 0..inf. (Todellisuus on monimutkaisempaa, mutta tämä on se pohjaidea. HDR mahdollistaa laajemmat valoarvot kuin 255 kpl.)

Monitorit eivät kuitenkaan kykene esittämään arvoja 0..inf, joten ruudulle pikselien valoarvot skaalataan jollain algoritmilla siten että yksityiskohdat erottuvat myös yli- ja alivalottuneissa kohdissa.

... ja tämän skaalauksen voi laskea etukäteen, ja rutata sitten ulos normi-0..255-RGB:tä. Mitään HDR-telkkaria ei tarvita. Tämän lisäksi, HDR-kuvia vaivaa usein tietynlainen "valjuus", kun kaikki on kuvassa samanarvoista.

JOS OIKEIN YMMÄRRÄN, niin HDR-telkkari osaa tehdä tuon skaalauksen 0..inf -> 0..255 television sisällä, joten kaukosäätimeen saadaan nappi "säädä valotusta ylös ja alas". Ketä tällainen kiinnostaa, se on mysteeri. 99 % kuluttajista jättää nupin asentoon "automatic", joka vastaa sitä, että joku laskisi tuon konversion etukäteen -- ja jolloin HDR-telkkaria ei tarvita.

snaketus6/9

Voi olla hyvä ominaisuus joidenkin kohtausten zoomailuun, ellei sitten tuotannossa ole pidetty huoli, että mitään sopimatonta ei näy vaikka kuinka säätelisit. Ei muuta.

Akmk7/9

Mutta eikö tuo ole täydentävä toiminto eikä kilpaileva formaatti?

Lumikki8/9

Minusta jotenkin nuo selitykset ontuu.

Ihan kuin 256 valoisuuseroa ei olisi riittävä ihmissilmälle. Ihmissilmä on tietääkseni aivan surkea erottamaan eri valoisuuseroja toisistaan. Kyse on minusta enemmän TV:n kyvystä näyttää asioita kuin siitä kuinka tarkkaa valoisuusarvoa käytetään.

Luulen että ongelma on siinä että mustaa ja kirkasta valkoista ei tahdo saada samanaikaisesti näytölle. Koska taustavalo vie mustan ja ilman taustavaloa ei tahdo saada kirkasta valkoista. Josta johtuen TV:ssä on usein se dynaaminen valoisuuden säätö mahdollisuus. Joka käytännössä kai tarkoittaa sitä että taustavaloa säädetään kuvan sisällön kirkkauden mukaan.

emagdnim9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti snaketus:

Voi olla hyvä ominaisuus joidenkin kohtausten zoomailuun, ellei sitten tuotannossa ole pidetty huoli, että mitään sopimatonta ei näy vaikka kuinka säätelisit. Ei muuta.

???

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT