AfterDawn logo

Tieteilijät paljastavat: Miksi sininen mekko näyttää valkoiselta?

AfterDawn AfterDawn
21 kommenttia

Jokainen erottaa mustan valkoisesta, mutta nettikeskusteluja viime päivinä seuranneet ovat todennäköisesti huomanneet, ettei valkoisen ja sinisen erottaminen toisistaan ole niin yksiselitteistä kuin voisi luulla.

#DressGate-keskustelua on siis herättänyt skotlantilaisen Caitlin McNeillin (Tumblr-nimimerkki Swiked) netissä helmikuun puolivälin paikkeilla julkaisema kuva, jonka kohteena on musta-sininen mekko. Kaikki eivät kuitenkaan näe kuvassa musta-sinistä mekkoa, vaan joidenkin silmissä musta on muuttunut kultaiseksi ja sininen valkoiseksi.

Kysymys mekon väristä nousi nopeasti BuzzFeedin avustuksella viraaleihin mittasuhteisiin ja kuva on ihmetelty mediassa kuin mediassa.

Wired kysyi värinäön tutkijoilta, miksi jotkut näkevät musta-sinisen mekon valko-kultaisena. Tutkijoiden arvioiden mukaan kyse on siitä, että ihmisen näkö on sopeutunut käsittelemään värejä eri tavalla erilaisissa valaistusolosuhteissa: aamuisin ja iltaisin ympäristön valaistus on kallellaan punertavaan päin ja keskipäivällä valon väri muuttuu sinertävän valkoiseksi.

Valaistusmuutosten takia ihminen on oppinut kompensoimaan värejä ympäröivän valaistuksen värin pohjalta. Joissakin tapauksissa näkö poistaa sinertävää väriä, minkä vuoksi mekko näyttää valko-kultaiselta. Toisissa tapauksissa näkö poistaa vuorostaan lämpimämpiä sävyjä, minkä vuoksi mekko näyttäytyy musta-sinisenä.

Ps. Allekirjoittanut näki aikaisemmin päivällä kuvassa valko-kultaisen mekon, mutta illemmalla mekko näyttäytyy musta-sinisenä.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

21 KOMMENTTIA

tompione1/21

Joopatijoo. Tuo ei ole mustaa nähnytkään koko mekko.
Pikainen testi photoshopissa kertoo mikä väri mekossa on:
i.imgur.com / hsl4YTV. jpg

Voisitte ihmiset tarkistuttaa vaikka monitorinne värikalibroinnin tai käydä silmälääkärissä. Tutkijat voisi käydä psykiatrilla.

ProfaneX2/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tompione:

Olen nähnyt kuvan tänään useasti ja värit ovat vaihdelleet :) Näkö on kunnossa ja näytöt on oikein kalibroitu. Sori änkyrä.

tompione3/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Olen nähnyt kuvan tänään useasti ja värit ovat vaihdelleet :) Näkö on kunnossa ja näytöt on oikein kalibroitu. Sori änkyrä.

No toivottavasti et ole tekemässä vaikkapa graafista suunnittelua iltapuhteilla. Turhaa hommaa pukertaisit, killisilmä.

DemCookies4/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tompione:

Joopatijoo. Tuo ei ole mustaa nähnytkään koko mekko.
Pikainen testi photoshopissa kertoo mikä väri mekossa on:
i.imgur.com / hsl4YTV. jpg

Voisitte ihmiset tarkistuttaa vaikka monitorinne värikalibroinnin tai käydä silmälääkärissä. Tutkijat voisi käydä psykiatrilla.

Tämä on niin totta. Inhottaa miten mediassa väitetään kuvan mekkoa sini-mustaksi, kun se on omienkin värikatroituksien mukaan vaaleansininen-kultainen/oranssinruskea. Mekko on toki livenä sini-musta, mutta kuvan värit eivät kyllä vastaa tuota.
PS. Mutta oli tuo jännä ja mielenkiintoinen kuva silti :P itse ainakin hämmennyin ja aluksi oli helpompaa uskoa että NSA olisi istuttanut kuvaan viruksen, joka takia mekko olisi vaihtanut väriä. On ne silmät vaan niin helposti huijattavissa.

tompione5/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eijaksanaitaenaa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tompione:

Joopatijoo. Tuo ei ole mustaa nähnytkään koko mekko.
Pikainen testi photoshopissa kertoo mikä väri mekossa on:
i.imgur.com / hsl4YTV. jpg

Voisitte ihmiset tarkistuttaa vaikka monitorinne värikalibroinnin tai käydä silmälääkärissä. Tutkijat voisi käydä psykiatrilla.

tompione, olet hassu! Yhtä hassu tuo sinun tekstisi..
Katso tätä niin ymmärtänet kohun koska et selkeästi jaksanut lukea artikkelin...

http : //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/Grey_square_optical_illusion . PNG

Itse olet hassu. Tuo wikin optinen illuusio ei vaihtele väriä vuorokauden tai menstruaatiosyklin mukana.

Michelola6/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tompione:

Joopatijoo. Tuo ei ole mustaa nähnytkään koko mekko.
Pikainen testi photoshopissa kertoo mikä väri mekossa on:
i.imgur.com / hsl4YTV. jpg

Voisitte ihmiset tarkistuttaa vaikka monitorinne värikalibroinnin tai käydä silmälääkärissä. Tutkijat voisi käydä psykiatrilla.

*facepalm*
nyt ei kuule tainnut olla kysymys siitä minkä värinen se on sun tietokoneen ruudulla yhtä pikseliä tarkastellessa, vaan minkä värinen se on todellisuudessa. Silmissä/aivoissa jotain hämminkiä jos sitä valkoruskeaksi todellisuudessa luulee.

Normaalisti toimiva aivo kyllä korjaa nopeeta tuon ruskean tarkoittamaan ylivaloittunutta mustaa, ja sinisestä nyt ei valkoista saa hyvällä tahdollakaan

dRD7/21

Tuo silmän sopeutuminen siihen, "ymmärtääkö" aivo kuvan otetun valoisassa vai hämärässä tekee entistä enemmän järkeä. Koko päivän, kaikilla mahdollisilla näytöillä, tuo mekko on näyttänyt siniseltä jossa on mustat. Eikä siis edes miltään hailakan vaaleansiniseltä, vaan ihan syvän siniseltä, jossa on lähes pikimustat raidat. Äsken tupakalla, hämärässä katsoin tämän jutun kännykällä ja mekko oli selkeästi valkoinen, kultaisilla raidoilla. Sisällä hetkeä myöhemmin valossa, samalta kännykältä, mekko oli palannut tutun syvänsiniseksi. Ja nyt tietokoneella, pimeässä, mekko on taas valkoinen. Silmä ja aivot ovat veikeä yhdistelmä, aivot yrittävät tehdä näkemästään jotenkin järkeenkäypää kuvainformaatiota, mutta se ei todellakaan ole aina ihan tasalaatuista dataa mitä sieltä sitten lopulta ulos saadaan :-)

Twinkie_Dee8/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

drb! hyih,helkkari poltatko tupakkaa oikeasti?
toiseksekseen ps.(D) sopii loistavasti jutun juureen.. ;)

.. jonkunsortin pixelikorruption puolelle olen itsekkin tapuvainen tämän jutun suhteen.

pähkinä9/21

Jaahas, aiemmin olin varma, että joku on vain värisokea jos näkee kuvassa jotain valkoista, mutta niin se pirulainen vaan oli valkoinen kun uutisen avasin. Luin kommentit ja palasin ylös ja se oli taas sini-musta, aika veikeä ilmiö kyllä, tässä voi enää sitäkään vähää luottaa omiin aivoihin mitä tähän asti... Ja ei, en vaihtanut näyttöä tai käyttänyt kommenttien lukemiseen montaa tuntia, vaan värit vaihtui ihan minuutissa parissa ja nimenomaan samalla näytöllä.

xbkrypt0n10/21

Kuvassa on värit mitä sattuu. Photarilla värin-/kontrastin-/sävynkorjaus ja tämän jälkeen tuo on tummanruskea ja vaalean sininen. Taustalla näkyvä musta vaatekin muuttuu mustaksi. Tiedä sitten miksi piti vääntää juttua perunalla kuvatusta lumpusta johon isketty jotain seepia filtteriä päälle. Mustaksi tuo muuttuu kun lisää näytön kontrastia ja vähentää kirkkautta (kännyköissä esim. autom. kirkkauden säätö). Tässä ei ole mitään optista illuusiota tai muuta mustaa magiaa liikkeellä.

arcanix11/21

Ainoa ongelma tässä on päin helvettiä otettu kuva, joka jättää värin tulkinnan varaan. Oikeasti se on sini-musta. http://www.romanoriginals.co.uk/invt/70931?colour=Ivory

Zeitsei12/21

Höh, näen kaikissa kuvissa, kaikilla laitteilla, kaikkina kellonaikana vaaleansinisenä ja tumman ruskeilla raidoilla.
Pikimustaa kuvassa ei ole lainkaan ja valkoisena näkyy puhkivaloittuneet kohdat taustalla.

hoppis13/21

tupla

hoppis14/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tompione:

Joopatijoo. Tuo ei ole mustaa nähnytkään koko mekko.
Pikainen testi photoshopissa kertoo mikä väri mekossa on:
i.imgur.com / hsl4YTV. jpg

Voisitte ihmiset tarkistuttaa vaikka monitorinne värikalibroinnin tai käydä silmälääkärissä. Tutkijat voisi käydä psykiatrilla.

*facepalm*
nyt ei kuule tainnut olla kysymys siitä minkä värinen se on sun tietokoneen ruudulla yhtä pikseliä tarkastellessa, vaan minkä värinen se on todellisuudessa. Silmissä/aivoissa jotain hämminkiä jos sitä valkoruskeaksi todellisuudessa luulee.

Normaalisti toimiva aivo kyllä korjaa nopeeta tuon ruskean tarkoittamaan ylivaloittunutta mustaa, ja sinisestä nyt ei valkoista saa hyvällä tahdollakaan

Voi hyvä sylvi! Se on valokuva minkä väritasapaino on aivan päin seiniä eikä siinä valokuvassa ole pätkääkään mustaa tai sinistä.

Jos joku näkee siinä jotain muuta kuin kullanruskea / vaalea harmaansininen niin näkee puhtaasti omiaan sillä nuo ovat ainoat värit mitkä tuosta kuvan mekosta löytyy.

Sefriol15/21

Science Bitch!
Tämän yllä käydyn keskustelun jälkeen, ei muuta. Väittely aiheesta on ainakin aivan helvetin tyhmää.

yussef16/21

Kun selaan sivua niin, että mekko näkyy vain kuvan ylälaidassa, mekko näyttää minulle sinimustalta. Kun selaan sivua niin, että mekko näkyy kuvassa kokonaan, se näyttää aivan selvästi kultavalkoiselta.

Mielenkiintoista on, että naiset näyttävät näkevän mekon koko ajan sinimustana. Miehet taasen näyttävät näkevän mekon useammin kultavalkoisena.

Nikonboxi17/21

Eihän tämä "uutinen" edes liity millään tavalla tämän sivuston aihepiiriin. Mikä idea näitä on täällä julkaista? Vähän pientä tasoa nyt tuohon uutisointiin, kiitos.

Sakke8818/21

Lainaus:

Eihän tämä "uutinen" edes liity millään tavalla tämän sivuston aihepiiriin. Mikä idea näitä on täällä julkaista? Vähän pientä tasoa nyt tuohon uutisointiin, kiitos.

Lainaus:

""AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme."

Agent_00719/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nikonboxi:

Eihän tämä "uutinen" edes liity millään tavalla tämän sivuston aihepiiriin.

Kertoo internet-sivustojen nykytilanteesta aika paljon tämä #mekkogate2015 (ja myös #llamagate2015), kun monet pääsääntöisesti tekniikkaa uutisoivat sivustot ottivat asian esiin. Monet ulkomaiset sivustot vieläpä useamman uutisen voimin.

Hauskaa tuossa oli myös se, että mainostajat heräsivät niin nopeasti, esim. TheVergellä oli jonkun vaatelafkan sponsoroima artikkeli aiheesta heti seuraavana päivänä, vaikka olettaisi, että keskiverto TheVergen lukija ei juuri naisten vaatteista välitä
http://www.theverge.com/2015/2/26/81188...lack-what-color
http://wccftech.com/official-the-dress-post-color/
http://www.engadget.com/2015/02/27/the-...ess-and-llamas/

Lumikki20/21

Onhan se kiva että uutisten asiasisältöä laajennetaan, ihan yksitoikoisuuden välttämiseksi. Mutta tietysti voi miettiä että mikä tämän sivuston aihe alue oikein on.

Tässä uutisessa näköjään värisokeus... Värisokeita ja näköhäiriöistä kärsiviä on iso osa väestöstä. Mitä tulee kuvaan niin se on alun alkaen vääristynyt eli tavallaan kontrasti on pielessä. Joka tekee väreistä paljon harmaampia kuin ne pitäisi olla.

pentsu21/21

En olekaan tällaiseen koskaan törmännyt, mutta oli pakko tehdä pikku testi. Avasin kuvan photoshoppiin ja otin eyedropperilla tuosta "mustasta" 31x31 pikselin näytteen. Photarin mukaan väri on(RGB) 94,79,46 tai #5e4f2e (Hex).

Jokainen voi sitten miettiä onko tuo mustaa. Mun mielestä ei.

http://www.color-hex.com/color/5e4f2e

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT