AfterDawn logo

Tekijänoikeuslain seuraus Espanjassa: Verkkomedioiden kävijämäärät laskivat

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Espanjalaisia sanomalehtiä edustava etujärjestö AEDE yrittää saada Espanjan hallitusta kiirehtimään niin sanotun Google-veron käyttöönottoa.

Maksu liittyy viime vuonna hyväksyttyyn ja tänä vuonna voimaan tulleeseen tekijänoikeuslakiin, jonka mukaan Internetin uutisaggregaattien pitäisi maksaa sanomalehdille mikäli ne lainaavat ja linkittävät sanomalehtien verkkouutisiin. Laki olisi johtanut käytännössä siihen, että Google News -uutispalvelu olisi joutunut maksamaan linkittämästään sisällöstä korvauksia sanomalehdille.

Google ei pystynyt sulattamaan lakimuutosta ja sen tuomaa korvausvelvollisuutta, minkä takia internetjätti päätti sulkea joulukuussa kokonaan Google Newsin toiminnan Espanjassa. Kun Google ei suostunutkaan maksumieheksi, yritti AEDE estää Google Newsin loppumisen maassa.


Google Newsin toiminnan loppuminen on vaikuttanut espanjalaisten verkkolehtien kävijämääriin laskevasti. Isoimmilla medioilla kävijämäärät putosivat tammikuussa joulukuuhun verrattuna vain kaksi prosenttia, mutta pienemmillä sivustoilla pudotus on ollut pahimmillaan 12 prosenttia. Kävijämäärien laskun tarkoittaa käytännössä mainostulojen laskau.

AEDE:n hoputtamisesta huolimatta Espanjan opetus- ja kulttuuriministeri Jose Ignacio Wertillä ja teollisuusministeri Jose Manuel Sorialla eivät ole ainakaan vielä luvanneet pikaisia toimia asiassa. Uutiskeräimiltä koottavien maksujen suuruudesta/perusteista ei ole vielä tehty päätöksiä.

2 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/2

Lastenkirja opetus ahneudesta ja sen seurauksesta.

RekookeR2/2

Niin, kun ahne valtio ei saa rahaa niin sen seurauksena muut sitä menettävät.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT