AfterDawn logo

Suomessa aukeaa uusi ilmainen TV-kanava

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
13 kommenttia

TV Viisi- ja Kutonen-kanavia pyörittävä SBS Discovery Television on esitellyt uuden vapaasti katsottavan valtakunnallisen TV-kanavan. Uuden 25-44-vuotiaille naisille suunnatun kanavan nimi on Frii ja sen lähetykset alkavat 1. huhtikuuta.

Friillä on tarkoitus esittää muun muassa yhdysvaltalaisen viihdekanava TLC:n ja rikoskanava Investigation Discoveryn ohjelmia. SBS Discovery Television kuvailee uutuuskanavaa seuraavasti:

Friin illat vietetään jännittävän sisällön parissa, jossa tutustutaan mm. intohimorikoksiin, naisvankiloihin ja kadonneiden ihmisten kohtaloihin. Päivällä ja alkuillasta kanavalla päästään esimerkiksi kurkistamaan erilaisten naisten arkeen eri puolilla maailmaa, suunnitellaan häitä ja tietenkin leivotaan.

Toisin sanoen tältäkin kanavalta näkee amerikkalaisia rikossarjoja, ruokaohjelmia ja muuta "lifestyle-hömppää".

13 KOMMENTTIA

Datanen1/13

Tällaisia kanavia alkaa olla jo liikaa televisiossa.

JamesPotkukelkka2/13

Koskahan tv yhtiöt ymmärtävät ettei määrä korvaa laatua?

beget3/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JamesPotkukelkka:

Koskahan tv yhtiöt ymmärtävät ettei määrä korvaa laatua?

Nyt ne vasta pääsevät vauhtiin ja kanavia alkaa nousemaan kuin sieniä sateella.

Suomessa on ollut tähän mennessä hyvin rajoittunut kanavavalikoima, mikä on kaventanut kanavista aina yleisohjelmallisia. Livin ja Jimin myötä on vasta päästy tekemään kohdennettuja kanavia, joiden määrä tulee jatkossa kasvamaan.

Televisiotoiminta on kuitenkin sen verran kannattavaa, että Suomeenkin tullaan jatkossa saamaan vielä useita hyvin tarkalle yleisölle suunnattuja kanavia, jotka tarjoavat erikoisohjelmistoa. Me emme tule yltämään Amerikan malliin, eli kanavia ei tule satoja, mutta kyllä sitä kohta täältä löytyy useita kymmeniä ilmaiskanavia.

WereCatf4/13

"jännittävän sisällön" "suunnitellaan häitä ja tietenkin leivotaan" -- Joku tässä ei nyt ihan toimi :D

Lumikki5/13

Kuulostaa aika oudolta että naiset muka katsoisi innokkaasti rikossarjoja. Luulisi että naiset on enemmän kiinnostunut draama sarjoista.

Lainaus:

Koskahan tv yhtiöt ymmärtävät ettei määrä korvaa laatua?


Ei kyse ole siitä että ihmiset saisi uusia "hyviä" TV-kanavia, vaan puhtaasta rahastuksesta jolla se TV-yhtiö elää eli mainonnan lisäämisestä jota varten tarvitaan lisää TV-lähetys aikaa.

Vain ihmiset jotka ovat tekemisissä mainosten kanssa välittävät mainoksista, koska heidän elanto on siitä riippuvainen. Ihan sama kuin joku uskovainen uskoo Jumalaan ja ei heitä pysty vakuuttamaan että iso osa ihmisistä ei enää oikeasti usko Jumalaan. Sama on mainosihmisten kanssa, he edelleen uskovat että mainoksilla saadaan jotain muuta aikaiseksi kuin ärsytetään ihmisiä.

Agent_0076/13

Lainaus:

Kuulostaa aika oudolta että naiset muka katsoisi innokkaasti rikossarjoja. Luulisi että naiset on enemmän kiinnostunut draama sarjoista.


South Parkissa on hyvin käsitelty aihetta jaksossa jonka nimi on Informative Murder Porn.
http://www.southparkstudios.fi/full-epi...ive-murder-porn

DeNiWar7/13

Lyhyesti kiteytettynä: Samaa paskaa uudella kanavanimellä.

Kohta on suomessa samanlainen tilanne kuin puolan satelliittitarjonnassa, kymmeniä kanavia joilla tulee pääasiassa mainoksia ja samoja ohjelmia päivästä toiseen kierrätettynä erinimisillä kanavilla uusintalooppeina vuodesta toiseen.

FiveBridges8/13

Eiköhän nämä kierrätys,kierrätyskanavat ala jo riittämään.
Joka kanavalla,samaa julkkiskohellusta,visailuja,kisailuja, asunnonstailaajia,muotia,häähumua,vitunmoista hurjaa remonttia,
puutarhan tonkimista,pitsin nypläämistä,
sopan sotkijoita,taikinan vatkaajia.

Viimeksi tuli kanavapakettiin marraskuussa HERO,jolla samoja ohjelmia kun muillakin mainoskanavilla esitettyjä.

Tulihan sinne tälläinenkin kanava.Reality-TV
link

Että,ei mitään uutta tälläkään rintamalla.
Kyllähän tonne vielä sekaan sopii.

Gathago9/13

Ei ole onneksi minulta pois uusi kanava, toivottavasti ei teiltäkään :)

ariru10/13

No ihanpa sama mitä kuraa tvstä tulee. Pari TV ohjelmaa viikossa katsomisen arvoisia. Muut ohjelmat netistä kätevästi ilman mainoksia

trooper7811/13

Itselläkin jäänyt TV:n katsominen todella vähäiseksi. Emmerdale ja Kymmenen uutiset... Kovaa Lakia tuli seurattua mutta piti lopettaa kun YLE esitti sarjaa miten sattuu. Sattuman varaiset uusinta uusinta kierrokset oli viimeinen tikki (monen muunkin sarjan kohdalla). Miten kukaan tänä päivänä edes pysyy kärryillä milloin sarjojen jaksot saavat ensimmäisen esityskerran kun uusintoja tulee koko ajan ja esityspaikka vaihtuu tuon tuosta =/

Pitäkööt tunkki-kanavansa... onneksi on muitakin keinoja katsoa hyviä ohjelmia.

Skalevi12/13

Tämän kanavan ohjelma sisältö tulee olemaan:

06:00 - 10:00 Pirjon tortut
10:00 - 11:30 Salatut elämät, viidesti jo kuolleet henkilöt palaavat kuolleista spesiaali!!

11:30 - 12:45 Mieheni on sika
12:45 - 14:00 Mieheni on enemmän sika
14:00 - 15:00 Sisustetaan marttojen kanssa
15:00 - 17:00 Tukiainen menee naimisiin
17:00 - 18:00 Tukiainen Eroaa,ehdottomasti miehen syy
18:00 - 19:00 Naissovinistit Talk Show
19:00 - 20:00 Sinkkuelämää, Lisättyä draama spesiaali
20:00 - 22:00 BB 2006 uusinnat
22:00 - 23:30 Jokin surkea rakkaus draama elokuva
23:00 - 06:00 Muodin Pohjalle, näin et näytä ihmiseltä

Taitaa se vain olla niin että tv on kuollut paskoilla ohjelmillaan.

pentsu13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

"jännittävän sisällön" "suunnitellaan häitä ja tietenkin leivotaan" -- Joku tässä ei nyt ihan toimi :D

Ongelma on ilmeisesti siinä ettet lukenut kuin joka kolmannen sanan, ja senkin lainasit kuten luit.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Friin illat vietetään jännittävän sisällön parissa, jossa tutustutaan mm. intohimorikoksiin, naisvankiloihin ja kadonneiden ihmisten kohtaloihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT