AfterDawn logo

Google haluaa matkapuhelinoperaattoriksi

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Google on Wall Street Journalin ja The Informationin mukaan parhaillaan neuvottelemassa kahden suuren yhdysvaltalaisoperaattorin kanssa mahdollisuudesta myydä kuluttajalle omia langattomia palveluitaan.

Vielä tässä vaiheessa on epäselvää, kuinka laajalle Googlen on tarkoitus myyntiään levittää, mutta luultavasti ensin otetaan haltuun Yhdysvallat ja sitten kuikuillaan maailmalle, mikäli potentiaalia on. Tällä hetkellä neuvottelut ovat kesken Sprintin ja T-Mobilen kanssa, eli Google toimisi siis jo valmiissa verkossa.

Aiemmin Google Fiber -kaapeliyhteydet ja nyt vahva kiinnostus langattomiin datayhteyksiin on selvä merkki Googlen suunnasta. Se haluaa verkkopalveluiden tuottamisen lisäksi päästä vaikuttamaan siihen, kuinka nämä palvelut toimitetaan loppukäyttäjälle.


Yhtenä hakukoneyhtiön tavotteista pidetään yksinkertaisesti nettiyhteyksin hintojen laskemista ja nopeuksien nostamista. Toisin kuin esimerkiksi Suomessa, Yhdysvalloissa dataliikenteestä joutuu pulittamaan melko suuria summia, ja usein senkin jälkeen on vastassa jonkinlainen käyttökatto.

The Informationin mukaan Googlen liittymäpalvelu saatetaan lanseerata jo tänä vuonna.

1 KOMMENTTI

mcmopo1/1

Eli ensin käytetään muiden operaattorien verkkoja kunnes avataan oma ja otetaan markkinat. Oman verkon avaaminen ei varmaan ole hirveän vaikea homma kun taitaa google vedellä omia valokuituja ympäri amerikkaa aika paljolti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT