AfterDawn logo

LG viilaa webOS-telkkareita nopeammaksi – Yle Areena -sovellus tulossa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

LG on esitellyt CES-messuilla uusia Ultra HD -älytelevisioita (mallistot ovat UC9, UB9800, UF9500, UF9400, UF8500, UF7700, UF6800 ja UF6700).

Uusissa televisioissa hyödynnetään niin sanottua kvanttipistetekniikkaa (quantum dot). Sonyn televisioissa Triluminos-nimellä tunnettu tekniikka mahdollistaa tavallista LCD-televisiota laajemman värintoiston näyttöpaneelin pintaan asennettavan kalvon ansiosta. Television (alla olevista kuvista ensimmäinen) hinta- ja saatavuustiedot paljastetaan myöhemmin.

Lisäksi LG esitteli päivitetyn webOS-älytelevisiokäyttöjärjestelmän, jossa on parannettu erityisesti ohjelmiston suorituskykyä. WebOS:n käynnistymisaika on LG:n mukaan lyhentynyt 60 prosentilla, ja latausajat aloitusvalikoiden ja sovellusten välillä ovat lyhentyneet parhaimmillaan 70 prosenttia. Suurin osa LG:n uusista Smart TV -malleista saa päivitetyn webOS-käyttöjärjestelmän vuoden 2015 aikana.

LG kertoi myös Yle Areena -sovelluksen tulevan vuoden 2015 aikana uusiin sekä myös vuosien 2014 ja 2013 Smart TV -malleihin.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT