AfterDawn logo

Spotify on saamassa kilpailijan YouTubelta – julkaisu koittaa lähiaikoina

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Android Police kertoi jo elokuussa YouTuben kehittävän parhaillaan Googlelle uutta suoratoistopalvelua, jonka kautta voisi kuunnella kiinteää kuukausimaksua vastaan niin paljon musiikkia kuin vain haluaa. YouTuben johtaja Susan Wojcicki vahvisti Code/Mobile-tapahtumassa yhtiön todella rakentavan uutta musiikkipalvelua.

Wojcickin mukaan tavoitteena on julkaista palvelu lähiaikoina, mutta ennen sitä pitää ratkoa vielä muutamia keskeisiä kysymyksiä. Yksi niistä on hinnoittelumalli ja niihin liitetyt ominaisuudet. Alan nykyinen konventio on tarjota joko radiomaista tai on-demand-pohjaista suoratoistopalveluita mainosrahoitteisesti, kun taas kiinteää kuukausimaksua vastaan mainokset postuvat ja saa mahdollisuuden kuunnella musiikkia offline-tilassa (myös musiikin äänenlaatu paranee).


Huhuissa YouTube Music Keyksi nimetty palvelu on ilmeisesti hieman enemmän kuin pelkkä Spotify-klooni, sillä ääniraitojen lisäksi palvelun tarjontaan on spekuloitu kuuluvan konserttitaltiointeja sekä musiikkivideoita (jotka liittävät sen näppärästi YouTubeen).

Kilpailu on kiristymässä suoratoistomusiikissa, jota Spotify on toistaiseksi hallinnyt melko suvereenisti. YouTuben lisäksi alalle on rynnimässä digitaalisen musiikin myynnillä menestynyt Apple, joka sai Beats-kuulokeyhtiön oston mukana myös Beats Music -suoratoistopalvelun. Wall Street Journalin, Re/coden ja TechCrunchin mukaan Apple olisi parhaillaan uusimassa palvelua ja tavoittelee sille alhaista viiden dollarin kuukausihintaan (alan nykyinen hintataso on noin 10 dollarissa).

Spotify ilmoitti vähän aika sitten uudesta Family-tilausluokasta, joka laskee samaan laskutukseen liitettyjen tilien hintaa puolella.

2 KOMMENTTIA

JussiFX1/2

Kunhan Spotify ei ryssi mitään en näe syytä vaihtaa.

samfin2/2

Jos samaa tavaraa eri purkissa niin halvin voittaa... Ainakin tässä osoitteessa. Tällä hetkellä sportify sen vajaa 10€ kk. Täytyy kohta ruveta katselemaan mitä tällä saralla on tapahtunut kilpailun kasvaessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT